Arkistojen aarteita: Hipsu ja hömelö hömötintti

Plokitarina julkaistu 16.11.2010 eli Pyry-pappa muistelee:

Hömötintti on kyllä nimensä veroinen hömelö. Kerronpa teille mitä Hipsulle kerran tapahtui parvekkeella.

Hipsu tykkäsi kökötellä parvekkeella ja sille oli rakennettu oikein oma teline, jossa oli mukava lepotaso. Parvekkeelle oli asennettu harvasilmäinen suojaverkko, ettei Hipsu vaan vahingossa muksahda kaiteelta alas.

Noh, yhtenä päivänä Hipsu ryntäsi sisälle ja piti outoa tukahtunutta älämölöä. Äippä hätääntyi, että Hipsu on henkihieverissä ja jotain kauheaa on tapahtunut. Joo, kyllä kai sitä vähemmälläkin happi loppuu, sillä Hipsun suusta törrötti linnunpyrstö. Hipsu oli silmät pyöreinä äipän edessä, että nyt on hirmuinen ahdinko päällä. Apua! Äippä aukaisi Hipsun suun ja veti sieltä ulos hömötintin. Elävän. Lintu vietiin porukalla parvekkeelle ja päästettiin vapauteen. Hipsun alaleuka kyllä vähän väpätti harmista.

Eipä mennyt montaa minuuttia, kun sama teatteriesitys toistui. Hipsu ryntäsi sisälle ja linnunpyrstö törrötti suusta. Oli vielä varmasti sama hömppä, kun oli niin märkä. Äippä totesi hömpälle, että jos vielä kolmannen kerran lennät kissan suuhun, niin pelastusta ei tule. Onneksi se pysyi poissa. Kyllä meidän Hipsu on sitten niiiin taitava saalistaja. Istuu vain tyynenä parvekkeella ja odottaa kun paisti lentää suuhun.

 

Jää kestää vain oravan painon

Viäl ei kannata lähtee köpötteleen jäille, 

meinaan se kestää vain oravan. 

Kokeiltiin.

Namupäivä

Karkin kans aika juaksee sukkelasti ja vikkelästi.
Tosi nopsia kyl oltiin ittekin.
Pakkanen lauhtu ja päästiin lumiriehaileen.
Oli kuulkaa lentävä meno ja kepeet tassut,
ku me pinkastiin pallojen perään.
Ou jee!

Kyä toi Karkki on niin herkku.
Oli taas hulabalookivaa.

Mitä tehä pakkaspäivänä?

Pihalla puhaltaa hirmee luuytimiä jäähyttävä viima.
Tassut jäätyy sekunnissa,
muista ulokkeista puhumattakaan.
Hrrr... kolme viikkoo pitäs tätä kestää,
että meijän muatovalioropat tottuis kylmään,
näin luki äippä netistä.

Aamulla me kuulema venkoillaan,
väittää äippä.
Kuka ny vapaaehtosesti tulis ulos
lämpösen villahuavan syleilystä,
ku ei oo ihan pakottava pissahätä eikä kiirus.
Ei ainaskaan nää Tuuliset pojat.
Joo ei.
Sitten ku lopulta noustaan,
nälkä kurnii, joten on pakko jossain vaiheessa nousta,
viritellään ja verrytellään roppaa
päivän koitoksiin.

Kyä äippä meitä yrittää urhoollisesti ulkoiluttaa.

Ensteks hän ähertää meille toppatakit päälle,
äipän naama on punanen ja hikinen.
Sitten hän tumppaa ittelensä Kuomat ja pitkän toppiksen
sekä vetää päähänsä paksun pinkin pipohatun.
Gaumeen hassun näköstä,
varsinkin ku pinkki ei yhtään soinnu punaseen naamaan.
Noh, sitten päästään vihdosta ulos ja
äippä lähtee raahaamaan meitä kohti postilaatikkoa.
Tuisku jumittuu heti,
ja äippä äheltää sekä kiskoo sitä seuraaman.
Sitten ku Tuisku suastuu ottaan muutaman askeleen,
onkin Myrskyn käpsät jäätyneet ja se loikkii kolmella jalalla.
Äippä nostaa Myrskyn syliinsä ja samalla maanittelee Tuiskua
jatkamaan matkaa.
Täs vaiheessa äippä jo puuskuttaa,
ku Myrsky sentäs painaa ainaskin yheksän kiloo.
Melkonen pontus.
Urhoollisesti äippä vuaroon kantaa toista ja
pakottaa toisen julmasti tassutteleen,
että päästäs postilaatikolle asti.
Sanomalehti ja toinen koira kainalossa
palataan kotiin.
Äippä on kuumissaan ja me kylmissään.
Äippä totes, että tää oli sitten päivän eka ja vika reissu.
Me siihen, että tästä ajatuksesta pidetään kiinni.

Illalla kuiteskin käytiin hakemassa posti.
Iskä oli kantoapuna mukana.
Montaks päivää vielä on kevääseen?

Hiiriä ja... mäyräkoiria

Tuisku: Olin hiirijahissa.

Tahoin saaha saaliin.

Jäin nualeen tassujani.

Hiiri oli aivan liian nopee.
Sen nimi oli varmalla Veli Elohopee.

 

 

Mut pallon sain kiinni.

Oikein nohevaa ja ilosta viikkoo teille, kuamat!

Kuuluisuuden valokeilassa?

Myrsky: Ei vaiskaan,
ihan oon äipän ottalampun valokeilassa.

Tuisku: Joo, ja mä palloilen pihalla iltamyähään.
On meinaan pimeetä ilman ulkovaloja,
hyvä ku tassujaan näkee ja palloo erottaa.

Käytiin tarkistamas jäätilanne.
Ei ollu ku riitettä rannassa.
Kylmää kyl oli,
ni piti kaivaa pulloverit päälle.
Joo.

Älä syö keltaista lunta...

Ei meillä muuta.

Mustit Mustialassa

Käytiin eilestään reipastelemassa Mustialassa.

Oli koree keli.

Näytettiin iskälle se poukama,

josta äippä nappas meistä sen ekan sääpoikakuvan.

 Lenkuroitiin mettässä ja ihailtiin rinkoo.

 Iskän varjo oli niin pitkä,

ettei mahtunu kuvaan.

Huamenna on marraskuu,

äippä kaivelee jo meijän villapaitoja esiin.

Yhtään ei olla innostuttu aiheesta.

Joo ei.

Mut oikeen reipasta ja hauskaa päivää kaikille,

villapaidoilla tai ilman!

Tuuli tuivertaa ja tonneittain juttuja

 Ihan pikkasen tuullahojottaa, 

ku meijän korvatkin kulkee meijän eellä. 

Ny tuli täys tonni täyteen eli
tää on 1000. jutska.
Melko päheetä!

Plokitarinoita 12.10.2010 alkaen

Tos otsikkossa on tärkee päivämäärä,

sillä sillon meijän Pyry-pappa alko plokata. 

Joo.
Vuadatuksen plokiin, Pyryn pihapiiri,
kerty 304 juttua ja 3776 kommenttia.
Nyt on juhlan aika,
sillä tää juttu on 999. kirjotus.

Pyry-pappa siirty ajasta ikuisuuteen maaliskuussa 2011.
Kesällä paikalle tassutteli Myrsky
ja seuraavana vuonna Tuisku.
Tästä pääset kattomaan meijän kuvia.

Ploki muutti tänne Bloggeriin, kun Vuadatus tökki,
ja nimeksi tuli Myrskyn ja Tuiskun pihapiiri.
Eka juttu kirjotettiin 2.7.2012
Tästä se alkaa...

Tässä on Pyry-papan eka juttu:

Matkani Virosta Suomeen

Moikkelis koikkelis! Niin kuin kaikki hyvät muistelut alkavat, niin on palattava ajassa taaksepäin eli pentuaikaani. Olen jo 15-vuotias ja onneksi aika haalistaa tapahtumat, mutta yritän tässä kaivella muistini sopukoista hajatelmia.

Muistan pitkän automatkan, joka alkoi Virosta ja päättyi parkkipaikalle Suomeen. Takakontti avattiin ja siinä minä sisarusteni kanssa tihrustelin päivänvaloa. Häikäisi ja pelotti. Pelotti ja häikäisi, joko minä kerroin että pelotti. Eikä tietokaan emosta, vähän ihan rintaakin ahdisti ja nälkäkin oli.

Ystävällisen näköinen täti ja hänen pieni poikansa valitsivat minut. Ajattelin, että jee, vihdoinkin ruokaa. Mutta tätä onnea ei kestänyt kauan, vaan minut kuskattiin viikon kuluttua eläinsuojeluun. Muka pitovaikeuksien vuoksi. Se on kukkua! Kyllä sitä jokainen muukin pikkukoira pissii ihan varmasti lattioille. Ja aiheutan muka allergiaa. Johan pomppas! Ei näin pieni ja hyvän näköinen miekkonen voi aiheuttaa muuta kuin iloa, väitän minä.

Noh, mutta lähtö ja häätö kuitenkin kävi. Oli perjantaipäivä ja onneksi koirahoitolassa sattui olemaan paikalla täti, joka lupasi ottaa minut hoitoihinsa viikonlopuksi. Sitä viikonloppua on kestänyt nyt siis 15 vuotta. Aivan! Tällä pojalla kävi onnen pulla. Ja nimikin vaihtui siinä hötäkässä Pekosta Pyryksi. Ja tämä koiruus on kyllä pannutkin nimensä mukaisesti tuulemaan, on tullut jäitä tupaan ja lunta porstuaan. Haluatko kuulla miten tarinani jatkuu? Olen tehnyt paaaljon piha- ja puutarhahommia äipän apurina ...

 

Näissä kuvissa olen nuori ja notkea. Pitääkö jokaisesta lapsesta (lue koirasta) panna albumiin kuva, jossa kuvattava on nakkesillaan, tekemässä jotakin epämääräistä tai kuten minä tyttömäisesti pissillä? Opin kyllä myöhemmin nostamaan koipea mallikkaasti.