Veli Elohopea

Äippä: Tuiskuliini, ootko ihan pikkasen aikaa paikoillas.

Tuisku: Ai miks?

Äippä: Ottasin susta kuvan.

Tuisku: Ai mitä sanoit? Tuu lähemmäks? 

 Äippä: Kyl sä oot veikee Veli Elohopea.

Tuisku: Ai, oon vai? 

Onks Myrsky sitten Veli Hopee?

Kumpi on paree?

Äippä: Kumpikin.

Reissussa Susen kanssa

Kävästiin pikkasen reissussa.
Meijän isomummi täyttää kesällä 100 ja
käytiin häntä moikkailemassa.
Asuttiin hotellissa.
Pikkasen jänskätti.

Meillä oli matkaoppaana Suse,
vihree pehmolisko.
Se esitteli meille paikkakunnan ihmeitä
ja nähtävyyksiä.

Saatiin nukkua ihmisväen viäressä.

Alkuilta iskän kaa, 

ku äippä ei meitä hualinnu sänkyynsä,

ja aamuyä äipän kaa. 

Käyttäydyttiin viksusti eli

tarpeistukselle mentiin pihalle,

haukuttiin vaan aiheellisia eli

ihan kaikkee, jopa telkkaria,

ja tervehdittiin railakkaasti kaikkia ihmisiä.

Kyä saatiin kehuja!

Reissumiehiä väsytti, 

ja peti ei meinannu millään asettua

mäyräkoiran vartalolle sopivaks,

vähänkö piti myllätä.

Synttäreitä ja Pääsiäistä

Myrsky:

Täytän tänään viis, siis 5, vuotta.

Paljon on mahtunu iloja mun elämääni,

ehkä isoin ilo on toi mun veikka Tuisku.

Plokia oon kirjottannu koko ajan,

ja eipä huolta, sillä mustetta riittää edelleenkin.

Toivotetaan teille kaikille kamuille lepposta Pääsiäistä!

Kyllä ilostuttiin valtavasti, kun saatiin nätti kortti suloselta Tiitulta.

Tiitun äippä, Sirpa, on korttitaiteilija.

Tehtiin jäynä Koiramammalle.

Mutastiin konjamiinipulloon meijän 

nassukuvalla varustettu etiketti.

Käyttöohje: illalla yks ruakalusikallinen sydänlääkkeeksi.

Hammaskivenpoisto ja pari tikkiä

Myrsky:

Eilen ei ollu yhtään kiva päivä.

Kävin aamulla ell:illä hammaskiven poistossa.

Olin koko päivän ihan öllinköllin.

Myöhään iltapäivällä köpöttelin horjuvin koivin

lämmittelemään aurinkoon vakipaikalle ikkunan ääreen.

En hualinu Tuiskua viereeni.

Mun ikenestä löyty ikävän näkösiä punasia läiskiä,

joista otettiin näytepala.

Kaiken surmeen lisäks mun suussa on siis kaks tikkii.

Tänä aamuna olin oma terhakka itseni.

Käväsin ulkona haukkumassa haukkaamassa happee.

Söin kunnolla ja köllähdin Tuiskun kaa ruokaperräisille.

Tuisku (eilen): Veikka haisee oudolle.

Paree loikolla täs matolla ja ootella,

että se haisee taas omalle ittelleen.

Hyvälle.

Herra "Pahis" Oravainen

Tuisku turinoi:

Olipa pianoinen ylläripylläri tarjolla heti aamusta.

Meijän peti oli räjähtänny palleroiks!

Alko hirmee syyllisen/syyllisten ettiminen.

Melkein jo soitettiin apuun Salapoliisietsiväkoira Kepponen...

Onneks löydettiin omin voimin syyllinen.

Herra Kurre Oravainen.

Voitteko kuvitella,

että äippä kehtas ekaks syyttää meikämäykkyjä

moisesta tihutyöstä.

Melko törtsyä!

Annoin sitten Herra "Pahis" Oravaiselle opetusta

oikeen mäyräkoiranmitalla,

vuaroon hammasta ja vuaroon tassua.

Joo.

PS. kattokaa mun viatonta nassuani,

kui äippä kehtas ehottaa musta syyllistä...

Mattoja ja maisemia

Ny meilläkin on mäyrismatto!

Ihmisveikan tuleva (tänään on heidän häänsä) vaimo oli sen ostannu.

Olipa näpäkkä päivä eilen.

Pihailtiin pitkään, ku äippä innostu kolisteleen

kottikärryjä ja napsimaan talventörröjä poikki,

ja siin samalla nakkeli meille palloo.

Välillä piti tulla sisälle huiliin.

Kyllä on hulppeeta pötkötellä aurinkoisella petillä,

rillata kylkiä ja masmaloa.

Samalla tiätty seurataan terhakkana tiällä liikkuvia,

äänekkäästi.

Myrsky: Onneks kesä ei viälä tullu, meinaan ehitään rimmata ittemme rantakuntoon.

Tuisku: Ai? Yritätkö sä vihjailla, että oon keränny pläskiä talven aikana.

Myrsky: Hmm...

Kuvituksia ja kritiikkiä

Tuiskun turinoita:

Joo, mä oon joteskin vähän pettynny,

kun mä en päässy Helin kirjanesittelykansikuvapojaks,

yksin.

Niiku ny yks nimeltä mainitsematon veikka.

Kovasti mä yritin olla tyrkky ja avulias.

Äippä halus kuvata pelkästään kirjan.

Mä, että täh?
Pelkkä kirja! Haloo, onks valoo!

En kuiteskaan päässy kuvaan.

Ehdin kyllä vähän maksutella kirjaa...

No, sitten tää nimeltä mainitsematon musti,

ei kuitenkaan se kuuluisa naapurin, 

vaan täs samassa ruakakunnassa asuva,

rupes oikeen prillit päässä poseeraan.

 Mä, että mä kans,

ja hyppäsin kuvausstudioon.

No, vaik ei se mikään oikee studio oo,

ihan vaan olkkarissa oleva nojatuali.

Mut ei, mut häädettiin pois.

Melko tylyy!

Tämmönen siitä kuvasta sitten tuli.

Kai se on ihan kiva kuva (oikeesti ei oo).

Mun miälestä tää mun kuva olis pitäny valita.

Kattokaa ny kui liikkiksen näkönen mä oon.

Eiks vaan?

Kyä me sitten ollaan eri eteviä ja nopsia:

Täysillä!?

Tuiskun tuumailuja: 

Mä usein miätin, että käyks toi veikka ihan täysillä...

Luettu: Koiranne alkaa kohta kukkia (Kivirähk/Laaksonen)

Saatiin torstaina käpäliimme Andrus Kivirähkin hauskanen kirja,

Koiranne alkaa kohta kukkia.

Kirjan on suamentannu Heli Laaksonen,

joka on meijän suasikkikirjailija ja meilikamu.

Kustantaja on Otava ja kuvittaja Joel Melasniemi.

Kirja on kompaktin kokonen, 

just sopiva lapsille ja mäyräkoirille.

Voi sitä hiaman hupsut aikuisetkin lukea,

niiku ny meijän äippäkin.

Tarinat oli lyhkäsii mutteivat ohkosii,

vaan niis oli aina joku juju ja koukku.

Jutelmat oli jaoteltu vuodenaikojen mukaan.

Jo juttujen nimet saivat hyvälle tuulelle,

esimerkiks:

Lusikka merirosvona

Kirjava koira

Pikku paukku

Kissa joulupukkina

Kakka ja kevät

Jotenkin meitä sykäytti eniten Pikku paukku,

sillä mehän kaikki tiietään,

että ei oo terveellistä pidätellä.

Meille selvis,

paukut menevät kuuhun,

jossa niillä on oma kaupunki.

Tartu kirjaan,

lue itse,

lue lapsille ja lasten kanssa,

lue viksuille koirille,

miksei myäs kissoille,

ja ilostu lennokkaista tarinoista.

Toivottaavat Myrsky ja Tuisku

PS. äippäkin luki kirjan.

Susi jo syntyessään

Puhurit:

Eilen kyllä oltiin jännän äärellä.

Viätiin Koiramamma ja äippä käpeksiin Saaren kansanpuistoon.

Käyään siäl useesti, kun on hyvät maastot ja järviä ja kaikkee.

Noh, siin ihmeteltiin yksiä isoja mustin käpälänjälkiä,

että onpa kolakan kokonen koira, 

ku tassunkokokin on ku meijän äipän kämmen.

Noh, eipä mitään, sitten törmättiin kakkakasaan.

Ei kuulkaa ollu mikään vaatimaton tuatos,

ei kokonsa eikä hajunsa pualesta. 

Pythyi!

Siin koirankakassa oli gaumeesti karvoja.

Äippä naureskeli, että on tainnu musti syädä

äippänsä karvarukkasen.

Lopulta ne isot koiranjäljet erkaantu polusta.

Koira oli menny yksin, ilman ihmistä siis,

ja sen menosuunnasta oli tullu hätänen kauris.

Oli meinaan vetäny melkosta runtua, tää kauris siis.

Sillon nää kaks järkipeikkonaista rupes kälättään,

että ei noi tassukuviot oo kyl koiran,

että olisko susihukkasen.

Joo.

Äippä otti kuvan tassunjäljistä.

Kotona äippä vertas omaa kuvaotostaan 

netistä löytyneisiin suden jälkiin.

Jesh!

Oli samanlaiset ja tutkimuksen kruunas kökkökasakuvat,

jotka oli samanlaisia karvapitosia ku mettässä ollu tuatos.

Äippä lähetti tassukuvan paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen ja

siältä vahvisteen, että jälki oli suden.

Että silleen ja tervetuloo meille elämysmatkaileen!

Mun täytyy juosta näin...

Myrsky:

Ai, sanoitko jotain?

Mulla on vähän kiire...

...täytyy mennä.

Mun täytyy juosta näin.

Mun täytyy juosta näin...

Mäyräkoira kirjan kansikuvapoikana

Me saatiin sanamaija Heli Laaksoselta meiliä pitkästä aikaa, kirjaterkkujen kera. Ny se kirja, jossa on komea mäyräkoira kannessa, Koiranne alkaa kohta kukkia, on julkastu. Joo. Äippä on jo tilannu kirjan, että kohta päästään lukeen huimia tarinoita ja hekottelemaan.

Muistatteko ku pohdittiin, että onks kirjan kannessa oleva koiruus mäyris vai mahollisesti jonkun muun rotune rekku? Joo, oli se ihan oikeen rotunen, eli selkeesti mäyräkoira, vaik kyl meijän miälestä tiätty kaikki muutkin rodut ja sekotukset on kivoi ja käypäsii, ihan karvoihin katsomatta.

Tos alla on Helin sähköposti. Siäl on linkki juttuun, missä koirankakka ja voikukka rakastuu. Ny ku toi kevät kolkuttelee ihan nurkan takana, niin koirankakkakeskustelut ja -kirjotukset käy kohta kuumina. Varma kevään merkki, ilmestyy ennen leskenlehtiä, meinaan kikkarevalitukset. Voijaan sitten sanoo, että ilman meijän tuatoksia voikukilla olis surmeen yksinäistä. Että silleen...

Hei poja, pitkäst aikka!

Olette tiätyst muutonki ollu mu miäles, mut eile mää sai Otavalt orotetun
paketi - ja nyy te vast oletteki miäles ollu. Nimittäis Koiranne alkaa
kohta kukkia tul postist. See o see virolaise humoristi Andrus Kivirähkin
kirjottama ja mun iha suamalaiseks suameks kääntämä tarinakirja. Saatte
siit lukke, et mää ossan kirjakieltäkin.

Hiano ylläri o see, et kannes ei ol pelkästäs mäyrikse etupää - vaan koko
lortti! Elikkäs kroppa ja häntäki! Semmottos se Joel Melasniemi keksis
tehrä.

Toivottavast ette nyy tul liia ylppiäks. Kyl kaverei ainaki täyty täst
ereski moikata.

Ton mää olen kirjottanu uutise aihest ja on siäl näytetarinaki ja kuva
kannest (saa hyväl omaltunnol jakka, jos siäl o vaik joku kuva taik juttu,
mikä erityisest innosta).

http://www.hulimaa.fi/ajopaivakirja/412

Painosmäärä o aika piän (mitä see Otava ajattele - eiköst kaik suamalaise
ihmise nyy tahro tommost mäyräkoirakuvioist, vitsikäst ja valosa kirja
lukke?)

Tervessi siis teil pojil ja kavereil, et jos tommonen kirja jossa hyllys
näky, ni haukkuka kaks kertta kovemmi, et frouvat ja isännät huama.

Kukkanen teil, molemil. Ja muul kotoväel kans!

Heli

(Kuva on lainattu sanamaija Heli Laaksosen Facebook-sivuilta.)

Tiätysti me kysyttiin ensteks lupa Heliltä, että saahaan esitellä hänen s-postit ja täs se lupa on:

Juu,

kyl vaa saa mun s-postit siteerata!

Te olette mun ainokaset koirakaverit, ni saatte vähä enemä vapauksi ko
toiset. Sitä paitsi mul o iloks vaa, jos kirjoje riamusanoma joku
kuljetta. Joskus meina murhetutta see, kui hiuka nykyihmiset luke.

Olen kuullu, et on lukukoiri, kenel mukulat voi ääne lukke kirjoi. Voi kyl
olla, et te olette enemmä semmossi toiminnaihmissi eiku -koiri, et semmone
tavaamist opettelevan viäres nököttämine kävis tylsäks?

Koirankukkakirjoi saa jo nyy tai ainaki lähipäivin kirjakaupast, mut sais
meijä Odelmankin kaut tilatuks netist (25 eurorahal nimmarin,
ylläripinssin ja ilmasten postmaksujen kans. Tilaus sähköpostil:
odelma@uusikaupunki.fi

https://www.facebook.com/Odelma-102564676488095/

Hyvi voimissi!

H

Tän kirjankannen herkistäminä me miätittiin mäyräkoiran syvintä olomuotoo sekä olemusta ja päädyttiin semmoseen tulemaan, että mäyräkoira on ku Sveitsin armeijan linkkari: kompaktin kokonen, terävä, tyylikäs, monikäyttönen, kestävä, tehokas ja sulavalinjanen eli ku luatuja kansikuvakoiriks. Kattokaa vaikka meijän kuvia... 

Ihanaisille!

Puhurit:

Me toivotellaan ihanaista Naistenpäivää

ihan kaikille kaksi- ja nelijalkaisille leideille

tyrskyisten muiskujen kera!

Ihanaa, ihanaa, ihanaa ku ootte olemassa.

Rokotukset ja rehu

Myrskyn murmatuksia:

Tässä vaan miätin kahta asiaa,

että mitä tarkottaa rokotukset ja

miks mun pääni päällä on rehu?

Sängynvaltaaja

Myrskyn mietiskelyjä:

Pyry-pappa nukku äipän ja iskän kaa heijän sängyssä.

16 vuatta.

Sitten ku mä tulin huusholliin,

sano äippä, että koira ei sitten nuku ihmisten sängyssä.

Enkä nukkunnu.

Kyä yritin...

Meijän äippä on kova luu.

Mä oon päässy ihmisten sänkyyn vaan ukkosella ja uutena vuatena,

ku mä pelkään paukuttelua ja räiskyttelyjä.

Mut uusi lehti on kääntynny mun tarinassani.

Nykysteen mä nukun joka yä ihmisten sängyssä.

Joo-o.

Haluttaisko teitä tiätää kui tää on mahollista?

Mäpä kerron ja annan erinomaisia vinkkejä.

Ekaks valkkaat sen ihmisen teijän perheestä,

joka on hellämiälisin (lue heikoin lenkki).

Käyt illalla inisemässä hänen sänkynsä viäressä.

Älä luavuta,

vaikka sut kannettas omaan koppaas kymmeniä kertoja!

Ole vahva!

Ole sitkeä!

Ole mäyräkoira!

Lopulta heikoin lenkki ihminen,

nostaa sut sänkyynsä ja sujautta peittonsa alle.

Tää siksi, että se toinen ihminen, 

joka nukkuu kans siinä parivuateessa, ei huamais.

Tuiskulla ja mulla on omat pehmoset kopat makkarissa.

Mut peitellään illalla villahuavan alle, 

ihan niiku Tuiskukin, ja paan maate. 

Sitten mä vaan varttoilen,

että tää toinen ihminen, 

hän-joka-ei-haluu-mua-sänkyynsä,

 alkaa kuarsaileen.

Sillon mun hetkeni on koittannu,

ja mä tassuttelen heikoimman lenkin luakse,

pientä ininää ja unisen ihmisen käsi nostaa mut sänkyyn,

ja jatkan unosiani ihmisen lämmintä kylkee vasten.

Helppoo, ku on mäyräkoiran sinnikäs luanne!

Ai joo, Tuisku nukkuu rauhallisesti omassa kopassaan.

Luuseri.

PS. kai arvasitte kumpi meijän ihmisistä on se heikoin lenkki?

Voihan harmaus!

Myrsky:

Gaumeeta!

Mä oon alkanu harmaantuun.

Leuasta.

Itkiskö vai naurais?

Elämä on...

Mä täytän viis vuatta tässä kuussa.

Äippä: Ei kyl yhtään haittaa harmaat partakarvat.

Soinnutaan hyvin yhteen,

kun mulla on koko tukka jo harmaa.