Wiima: Olinkin jo vähän ihmetelly,
että miks äippä nostaa mua monena päivänä pöydälle.
Eiks se oo kissa ku nostetaan pöydälle?
Sitten valjaat vaihtu välillä ohkaseen hihnaan ja pantaan.
Aavistelin, ettei tässä hyvä heilu,
ja oikeessa olin.
Jouduin näytelmiin, johonkin mätsäriin.
Siäl oli Turree ja Murree pilvinpimein.
Mä osasin käyttäytyä ihan mallikkaasti,
en juurikaan haukkunnu ja kuljin nätisti hihnassa.
Sitten mä jouduin toisen koiran parina ravaamaan kentällä ympyrää.
Ei siinä mitään, mut hiakassa oli runsaasti hajuja,
niin pitihän niitä haistella.
Ei olis kuulema saanu,
ku olis pitäny ravata pää pystyssä,
mut eihän se äippä sitä ymmärtänny,
ku tää oli meijän eka yhteinen näytelmä.
Päädyin sitten pöydälle.
Olis pitäny seistä, mut kuka siinä haluu seistä,
ku vieras täti ropeltaa hampaita ja taputtelee kylkiä.
Istuin.
Sitten ravattiin taas.
Olin ihan tasassa ja tein stopin.
Pyrin äipän syliin.
Tuamaria nauratti.
Saatiin sininen rusetti eli hylky tuli.
Mut tuamari tuli lopuks meijän luakse
ja näytti äipälle kädestä pitäen,
miten näyttelyhihna pitää kiinnittää
ja neuvo ottamaan napuroita mukaan
ja lisäämään seisontaharkkoja ja silleen.
Sit se tuamari sano,
että olen tosi kaunis, sulonen ja sopusuhtanen,
ja meijän pitäs reenata hualella ja mennä sitten uudestaan näytelmiin.
Saas nähä kui käy...
Kotona on kuiteskin parasta.
Pihalla on paljon hommia,
niiku oksien silppuamista ja kuappien kaivamista kukkapenkkiin.
Ollaan oltu pihalla aamusta iltaan,
ku äippä haraa ja kärrää oksia sekä lehtiä,
onneks välillä sentäs muistaa heittää meille palloo.
Kevät on kiva!
