tiistai 29. toukokuuta 2018

Aamukoira

Wiima:
Koukattiin iltakävelyllä järvelle ja istuttiin tovi nautiskellen maisemista.
Valo kävi somasti mun partaani.


Aamut on parasta aikaa.
Me tytöt, tai voiks äippää sanoo tytöks, eläkeläinen,
no joo, me tytöt ny kumminkin herätään tooooooosi aikaseen,
ja mennään pihalle tekeen kiarros.

Nuusk, nuusk...


Onkohan tästä mennyt naapurin kissi?


Mitäs tualla on?


Minäpä pinkasen kattomaan.


Nyt tarkkana ja korva kuulolla!
Minä oon aamukoira.
Kuis sinä?


lauantai 26. toukokuuta 2018

Hellettä ja retkiä

No niin, kuamat, ootteko palellu?
Onks ny mäyräkoiran jalomuatoselle vartalolle sopivan lämmintä?

Lenkille pitää lähtee ennen ku kukko kiakasee.
Äippä on ärsyttävän pirtee,
ja hoputtaa meitä heräämään, syämään ja lenkille.
Voisko joku pirautta liittoon meijän pualesta?
Ei tommonen aamuhäiriköinti voi olla laillista,
eikä ainaskaan terveellistä.

Joo.
Käytiin viikolla Enskun kans Saaren kansanpuistossa.
Repästiin silmät auki ja lähettiin hyttystensyötäväks,
meinaan niitä oli, ja on edelleen, ilma sakeenaan.
Ilkeitä inisijöitä, ja meillä pojilla gaumeita patteja päässä.
Tos tytössä on vissiin joku teflonpinta,
ku sitä ei itikatkaan pure.


Wiima: Oon reenannu akiliitoo.
Ihan outoja sanoja niiku hyppy, pujotus ja tunneli.
Namin voimalla meen ja teen, ihan kyl innolla.
Tuisku on melko röyhkimys,
se ei tee mitään temppuja,
mut palkintoja se jakaa mun kaa kyllä.
   
 Välillä mulla ja Myrskyllä on vapaapainiottelu.


 Tuisku: Kuulkaa, mä alan olla hualissani,
sillä meijän juamakuppi alkaa olla tyhjä.
Josko tulis lempee sade yällä ja täyttäs puturan.


 Wiima: Meil saa kyl ihan omallakin pihalla monipualista liikuntaa.
On meinaan niin mäkinen pihapiiri,
että ei tasasta kohtaa oo ku pöydällä.
Täs mä näytän ihan vuarikauriilta, eikös?


 Tänään lähettiin jo klo 7 retkelle Elonkiartoon.
Siäl ei ollu viäl heppoja, possuja eikä lehmiä tuatu laitumille.
Eikä kanojakaan.
Ton punasen ladon edessä on juamapiste, onneks.
Tuli melkosen kuuma tassutellessa.


Poistuttiin kartanon kautta, ku siel on varjonen nätti puisto.
Saatiin vähän huilia ja vilvotella.
Joo.

Lepposta viikonloppua,
lämmintä näyttää olevan ilman toivotuksiakin.


maanantai 21. toukokuuta 2018

Jälkikoiraharjoittelija

Wiima-jälkikoiraharjoittelija:
Olipa jännä ja rankka mettäreissu sunnuntaina.
Äippä sanos, että ny kuule tyttö lähetään reissunpäälle
ja jännän äärelle.
Olin tiätty varppina menossa mukana.

Mut mua koitti melkonen ylläripylläri,
ku päästiin Enskun möksälle.
Enskulle tuli kylään Seppo niminen mettästysmiäs,
hänellä on tiätty mäyräkoiria,
ja hän sanos, että ny pääset tyttö haisteleen verijälkee.
Täh?


Sit me mentiin kimpassa mettään,
jossa oli risukkoo ja mua korkeempia mustikanvarpuja.
Ensku ja Seppo hoki, että jälki, jälki, haista Wiima jälki.
Meinasin sanoo, että haista ite, mut en sitten sanonu kuiteskaan.

Okei, sit mä tajusin, että noi miakkoset haluu,
että mä seuraan sitä hajuu.
Ne sano sitä verijäljeks.
Homma lähti pelittään.

Sain kiitosta ja kehuja,
että ensikertalaiseks jälkikoiraharjoittelijaks
homma meni ihan mukavasti.
Pysyin melkkis koko ajan hajun päällä,
ja Ensku joutu nostaan mua siäl rytelikössä vaan kerran tai pari.
Että silleen, niiku kokonaisuutena meni kivasti.

Lopussa mua ootti peuransorkka,
mut siitä en tykänny,
haisi kummalle,
mut kai se kuulu tähän jälkihommaan.

En tiä viäl sanoo,
että tuleeko musta jäljestäjäkoiraa,
niiku että lähtisin vaikka ettimään haavottuneita eläimiä ja silleen,
aika näyttää.
Mut Ensku lupas tehä mulle tämmösen hajujälkiradan seuraavaks kerrakskin,
mut toivottavasti vähän helpompaan maastoon,
niiku tämmöselle tappijalalle sopivampaan, vaik sileelle polulle.
Joo.

Tattista Seppo ja Ensku!



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Lampi ja lumme ja kuinkas sitten kävikään...

Tuisku tarinoi:
Joo, oltiin siskoplikan kans eilen lammella.
Äippä maisemoi lammen reunoja,
mikä tarkottaa sitä,
että iskä tekee raskaimmat tyät,
eli kärrää jättiläissuuria musia lammen pohjalle,
ja äippä sommittelee pikkukivistä istutusputuroita reunalle ja silleen.
Noi lumpeet ei oo oikeita,
vaan äipän hömpötyksiä,
mut niitä on tosi kivaa saalistaa lammesta,
eli oikeesti ne on meijän lelkkuja.


Noh, näinhän tässä sitten kävi,
että kun mä sain pyydystettyä suurella taidolla ja viakkaudella
lumpeenkukan hampaisiini,
niin kukahan mahto tassutella paikalle...


Jep, siskoplikka!
Ja se tarttu hampaillaan siihen lumpeeseen kiinni.
Eikä kuulkaa irrottannu,
vaikka vähän murrasinkin sille.
Sitkeesti vaan veti ja venytti lummetta.


Yks kaks se lumme vaihto omistajaa,
ja mä jäin hoo moilasena ihmetteleen,
että mitä oikeen tapahtu.
Jummijammi, onko siukusta tullu röyhkee siappari,
jolle mä en enää mahda mitään?


#mäyräkoira

torstai 17. toukokuuta 2018

Akiliti-riti-titirata

Iskä leikkas nurtsin,
ja äippä toi kasan värikkäitä keppejä ja pussukoita pihalle.


Äippä oli tohkeissaan.
Tähän tulee kuulema akiliti-riti-titirata
elikkäs akiliitotemppupaikka.


Ööö... nyt en ymmärrä.
Hyppy? Täh?


Ai, eiks kukkapenkki kuulukaan temppurataan?


Hirveesti kivaa!


Ihan parasta on tää kangaspötkö,
sillä sen päällä voi leikkiä
ja vaikka nokostella.
Joo.

Äippä sano, että kuhan helteet väistyy,
niin sitten aletaan reenaan hyppyjä ja pujotuksia.
Hirveesti kivaa?
Not.


lauantai 12. toukokuuta 2018

torstai 10. toukokuuta 2018

Peruskoulua ja juaksuja

Wiima: Mä käyn koulua.
Pentukoirien peruskoulua.
Niinpä!

Muut koulukkaat ovat piäniä penneleitä, 
vaik ovatkin mua 10 kertaa isompia,
ja mä olen neitikoira,
sillä mulla alko ekat juaksut.
Tosin, en yhtään ymmärrä, miks äippä sanoo ekat juaksut,
sillä mähän oon juassu aina ja koko ajan.

Noh, takas siihen pentukouluun.
Opeteltiin kaikkee kätevää.
Niiku ny ottaan katsekontaktia ja seuraamaan ja silleen.
Piis ov keik.
Mähän opin kaikki melkkis kertaopastukselta.
Kouluttaja tulikin sitten sanomaan,
että oonpa älykäs tyttö.
Suasitteli meille jotain vainukoiraharrastusta 
tai muuta haastellista.
Joo.



tiistai 8. toukokuuta 2018

Se on ny täällä

Se on ny vihostaviimein kevät, hyvät kuamat!

Voi kelliä nurtsilla,
varpaita ei palella,
maailma on täynnänsä tuaksuja ja ääniä,
kyä ny kelpaa pihailla, lenkuroida ja vaan olla.
Päikkäritkin voi ottaa aurinkoläikässä ulkona.




sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Luettu: Kun Musti muni mummon (Kivirähk/Laaksonen)

Wiima Lukukoiraharjoittelija:
Perjantaina postilootan kansi jymähti,
sillä sinne tupsahti kirja
nimeltään Kun Musti muni mummon.
Opuksen on kirjottannu Andrus Kivirähk,
ja meijän suasikkikirjailijasanamaija 
Heli Laaksonen on sen suamentannu.

Muistatteko viäl Kivirähkän edellistä kirjaa,
 sitä minkä kannessa oli miällyttävä ja komea mäyräkoira?
Tän kirjan kannessa on tommonen villava 
ystävällisen näkönen Musti.
Ihan jees.
Metkan kuvituksen on piirustannu Christer Nuutinen
ja kirjan on kustantannu WSOY.

No, meil ei oo yhtään lasta,
joten meijän iskä sai esittää lasta,
onnistu kyl tosi hyvin, 
kun iskä on melko lapsekas, onneks.


Siin mä sitten istuin iskän kainalos,
veikkaveijarit loikoili iskän jalkojen päällä,
ja iskä eläytyi tarinoihin,
silleen että Mustin ääni oli möreempi,
ku vaik Maijan, jonka koira Musti oli.


Mun oli pakko vällein sanoo iskälle,
että malta ny miäles,
ja hidasta hyvä miäs,
 ku mua naurattaa niin, 
että meinaa napa ratketa.


Tarinat oli kyl toinen toistaan riamullisempia.
Jo pelkät tarinoitten nimet kikatutti ja hörötytti.
Meijän suasikki oli Grillimakkara ja piparkakut.
Juu, ei siks, että me syätäs se makkara,
mut ku se makkara muutti asumaan Piparikakkutaloon,
ja se ryhtys piparikakkujen lenkkimakkaraks,
ja sille piirettiin sinapista kultainen panta kaulaan,
ja se oppis antaa myäs tassua.
Ihan niiku mäyräkoira eli maastonakki!


Luettiin kirja siltä istumalta kannesta kanteen.
Ai että, me ollaan naurettu, tirskuttu ja hyrskitty.
Kun Musti muni mummon on kyllä aito hyväntuulenkirja!


Kirjailija Heli laitto meille spostia:

Ooo,

kui reipas ja hiano o Lukukoiraharjottelijan arvio! Wiimal on toi naamaki
niin paljonpuhuva, toi hohotusilme erityisest.

Mää olen vähä jännittäny, mil taval te suhtaurutte toho Mustinmunimisse,
ko siin onkin tommone rohjake kannes eikä mittä jalomuatost mäyrist. Mut
mun onnekseni hyvi.

Mää näen Andruksen keskviikkon, ko hän tule Suames käymä. Meil o vaa
yksityiskeikkoi ja kouluviarailui, ei yleisötapaamissi täl kertta. Hänel
mää kumminki teijän päivitykse näytän ja suamennan - uskon et hän ossa
antta sil arvo, koirat o hänenki syränt (ja keittiönpöyttä) lähel. Siit en
saa tolkku, mink rotune toi häne liahake o, kattoka kuva:
https://leht.postimees.ee/4479014/suur-arteri-intervjuu-andrus-kivirahk-loodab-muuta-meie-suhtumist-tolmu?_ga=2.20419611

Maanantain joskus ihmiste aikoihi laitan teijän päivitykse mun
lukijoilleniki plarattavaks. Kiitos viäl! Lisäks ol ilo kuulla, et
tykkäsitte kirjast, määki tykkän siit!

Heli


torstai 3. toukokuuta 2018

Rapaa sekä Helisähköpostii ja koirakriitikot (öhöm!)

Tämmöst tääl maalla on,
kurasta ja rapasta.
Tän kuvan nimi on, äipän miälestä siis,
Kurapellon rinssit ja rinsessa.
Huaks...


Mut sitten ihan toisiin viiliksiin, ilosiin,
sillä me saatiin Helisähköpostii:

Heii vaa heii sumuste järvien kuulusat pojat ja se flik!

Kuis suju siäl vapujälkkene elo?
Toivottavast olette ollu virkussi!

Semmosen varmuuskysymyksen kysäsen, et joko teijän mustilaatikost on
posti tullu - eiku siis postilaatikost Musti tullu? 
Olen vihjaillu kustantajal  - WSOY täl kertta - 
et teil täyty kirja lähettä, ko olette mun ainoat koirakriitikot. 
Onk he mahtanu kerjetä vai vihjailenk mää heil uurestas?

Kyselis iha muin miähinä
sanamaija Heli

Että tommosta!
Ainoot koirakriitikot!
Ai että!
Huimaa!
(Kohta meilt loppuu huuhtomerkit!)

Joo, ei oltu saatu kirjaa, mut koht
sujahtaa postilootaan, lupas Heli.

Ny vaan ootellaan.
Wiima alkaa harjotteleen lukukoiruutta tän kirjan avulla.
Saas nähä miten tyttö malttaa istua ja kuunnella,
ku oikeesti lukukoirat alkaa tyäuransa vasta pari vuatiaana,
mut saahan sitä reenata leikkimiälisesti jo pentuna.
Ai joo, ei oo ny mäyräkoira kirjan kansikuvana,
vaan semmonen pörrönen karvaturri.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Valpuria!

Wiima: Aatelkaas ku eilen aamusta, heti 7 jälkeen,
meijän äippä sanos mulle,
että ny tyttö lähetään kuvausreissuun.
Pinkasin heti ovelle 
ja äippä pakkas mut kameransa kanssa autoon.
Pojat jäi nukkuun huavan alle.
Laiskamadot.

Oli kuulkaa sumeeta ja jännää.
Semmosta valkosta harsomaista leijaili joka puolella.
Kaunista ja kuvaksellista, sano äippä ja yski kumeasti.

Joo, oli niin kuvauksellista,
että mun kuvani päätyi Hämeen uutisiin sääkuvaks.
Uutistenlukijamiakkonen sanos,
että piäni koiranpentu hämmästelee sumua.
Todellakin!
Tämmöset retket on kivoja,
ja mä pääsen äipän messiin toistekin,
kun mulle tekee hyvää olla reissunpäällä ittekseni,
meinaan ilman mun veikkaturvatovereita.

Me toivotetaan kaikille hilpeää Valpuria!