maanantai 11. lokakuuta 2021

Sitä sun tätä ja monenmoista

 Wiima: Joo.
Kiitti syntsäonnitteluista!
Kaikkee kätsyy ollaan taas puuhattu,
ja monessa menossa oltu mukana.

Me ollaan tallusteltu kansallispuistoissa.
Niis ku on niin hyvät polut.

Torronsualla on pitkospuita, joist veliveikkoset ei tykkää,
siks me tehtiin äipän kans tyttöjenretki.

Kyä me tykätään käppäillä myäs kaupungilla.
Varsinki ku hämärä laskeutuu.
On jotenkin turvallisempaa, ku katuvalot syttyy.

Pojat: Liäsjärven kansallispuistoon on tehty esteetön polku järvelle saakka.
Ny lähettiin poikaporukassa... eiku tota niin...
siis tottakai Ritva-täti on tyttö ja äippä kans,
mut kivalla porukalla oltiin liikkeellä.
Joo.


Lauantaina Koiramamma tuli saunoon.
Hän oli tehny jauhislihasyntsäkakut meille kaikille.
Me siis kaikki saahaan hyvyskät, ku jollain meistä on syntsät.
Kätevää.
Ja maukasta.

Juu, joskus me jätetään siukku kotiin ja lähetään kimpassa kartsalle.
Tosin äippää on pakko raahata perässä.

Menokasta viikkoo kaikille!

maanantai 27. syyskuuta 2021

Taiteellista

 Meil oli kiss... eiku koiranpäivät.
Joo.
Äippä lähti hummailemaan Hesaan.
Meitä tuli hoitaan ihanista ihanin Koiramamma.
Leikittiin ittemme väsyksiin, Koiramamma jako herkkuja,
saatiin täydellistä palvelua ja ihan parasta oli,
et saatiin nukkuu Koiramamman viäres yämme.
*sydän*

Äippä oli käyny taidenäyttelyssä kattelemassa Toven teoksia.
Ja tiätty niin hianolla taiteilijalla on mäyräkoira parissakin teokses.
Joo.


Taidetta oli ilmestynny meijänkin lähialueelle.
Taidekoulun oppilaat oli maalannu kerrostalon ruman autotallin seinän.
Vaude!

perjantai 17. syyskuuta 2021

Tuiskun turinoita

 Tuisku: Kyä oli messevä päivä.
Ensku tuli käymään.
Ja hetihän me lähettiin kimpassa Saaren kansanpuistoon.


Täs mä terhakkana tarkkailen ulapalle.
Mut ei siäl ollu mitään eikä ketään.


Sisko ja veikka hötkyili.
Mä nuuskuttelin kaikkee ihan rauhas.
Oottakoon, hätäpöksyt.


Kyä oli mukavaa!


 

tiistai 14. syyskuuta 2021

Siänii yms. syksyistä

 Wiima: Nää punaset somat siänet tuaksuu vaaralliselle.


Tuisku: Tota noin niin, sil aikaa ku äippä lähti ettiin hiirenliskii,
ni mä päätin toimii.
Hiiriongelma poistu.


Kaupunki näyttää koreelta.
Ihan niiku mekin.
Joo.


Wiima: Takarajalla kulkee harmiteltavan niukasti väkee,
mut vahdin silti ja teen varppina hälytyksiä.
On tual puskis luurannu kauriitakin.
Äippä valittaa, et mun ajohaukku on korvia särkevän kimeetä.
En tunnusta.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Viäl sananen tai pari...

Kattokaa, miten hianosti meijän Heli (Laaksonen) kirjuuttii Naamakirjaan meistä. Voi että! Kyä me ny haljetaan ilosta ja ylpeydestä, eikä vallankaan vängätä vastaan tota lausumaa. Joo ei.

Yks vitsikkämppi blogei o viäny mun syrämeni valla. O olemas nimittäis 3 mäyräkoira ja heijä ihmine Kaisa, kirjojen pääl ymmärtävi kaik, ja nyy he on kirjottanu HIANON arvion mu uurest Poimit sydämeni kirjahyllystä:

”Runot oli, meijän äipän miälestä, sydämes palavia, kaipuuta herättäviä, puutarhurille passeleita (aiko etsii resedan), unelmallisia sekä merkityksellisiä. Äippä hurmaantu. Me kans. Varsinkin, jos tosiaan olis voinu poimii niitä luita pakkasaltaasta.

Meil on kaks kirjahyllyy. Sinne mahtuu sydämii ja kirjoi. ”

http://myrskytuisku.blogspot.com/2021/08/poimit-minulle-luun-pakastealtaasta.html

Kuva: Kaisa Väisänen. Kiitos teil kaikil neljäl! Kiinnostuneen kuulen lissäki ihmiste ja eläinte ajatuksi täst erikoiskirjast!

perjantai 3. syyskuuta 2021

Luamulämpöö

 Heissan hopsan, karvakuanokamut!

Tääl ollaan.
Pihalla ja puutarhassa.

Ollaan nautittu lämpösistä päivistä.
Meijän ihmisveikan tyttis Mervi,
käy muutaman kerran viikossa meil kyläilemässä,
meijän takii tiätty, ku ollaan näin vastustamattomii,
ni päästään laumana lenksulle ja liikenteeseen.
Mervi taluttaa aina Tuiskua,
ku se on vähän suuresti haasteellinen rimpula.


Nurtsilla kelpaa taas kirmailla ynnä palloilla,
ku äippä leikkas sen lyhkäseks.
Äippä: Niin, ettei tule väärää käsitystä,
niin leikkaan nurmikon pari kertaa viikossa,
ettei pitäisi olla isompaa nurisemista,
edes mäyräkoirilla.


Ku äippä puuhaa pihatöitään,
niin nokostellaan luamulämmössä.


Kyä oli upee kesä.


Lisää nokostelua luamulämmössä.


keskiviikko 18. elokuuta 2021

Voihan hiiri!

 Wiima: Kyä me äipän kans nähään ihmeellisiä jutskia.
Tänään meijän lenkkipolulla oli hiiri.
HIIRI.
En haukunu.
Ootettiin rauhassa, ja hiiri väisti heinikkoon.

Viime kuussahan me jututettiin janosta linnunpoikasta.

Peeässä: tää kuva näytettiin Ylen sääkuvana. :D


 

torstai 12. elokuuta 2021

"Poimit minulle luun pakastealtaasta" Heli Laaksonen (oikeesti: Poimit sydämeni kirjahyllystä)

 Ai että me riamustuttiin, sil me saatiin Helipostii! Siis terviisii Laaksosen Heliltä. Juu juu. Siltä kirjamaijalta, joka myäs taiteilee ja just pääs tokalle luakalle kouluun. Eiks oo ihmeellistä! Kui paljo yhes piänes ihmises on enerkiaa. No mut, tämmöstä Heli kirjotteli:

"Hei Poja ja Wiima
(ynnä Kaisa)!

Kuis teil o suven kuumuus sujunu?
Sen verra  mitä mää olen toisel silmäl seurannu,
ni ette te ainaka lötkistyny ol - koko aja jotta meneilläs
ja yhrel kamera kaulas.

Mää olen ollu tiätty ko tervapurkis,
ko ei tämä nykyne mailm ol meil esiintyjil oikke suasiolline.
Jollei ol "peruttu" ni on "purettu", eikä sil mittä keikkarunoilija voi.
Kirjoi voi kumminki kirjotta!

Täl kertta tein semmosen erikoise,
et käänsin runoi yhrelt mun uurelt lempparirunoilijalt,
semmoselt Aleksanterilt (hän o jo 1950 kuallu, mut emmää ol niin tarkka)
ja kirjotin niihi itte vastausruno.
Ja maalasin vähä vastausmaalauksiaki.
Kyl tämmötti saa ajan kuluma!

Kirjan nimest tul söpö,
se on "Poimit sydämeni kirjahyllystä".

Se o vähä niinko koiramaailmas olis
"Poimit minulle luun pakastealtaasta".

Syynäsin ja syynäsin, et mil taval koirat olis erustettuna teokses
- ajattelin et se kumminki vois teit kiinnosta -
ja kyl vaa! Koira mainittu! Kaks kertta!
Kylläki toises runos samal rivil kissan kans
eli se taita nollata tilantte?

Kumminki nyy kysyissin, et jos teil olis aikka tutustu tähä
ja vaik kirjotta siit jotta ajatuksi?
Lykkäissin teil postis sen.

Osotten olen tiätty karottanu kaua sit.

Hyvi voimissi,

Heli"

Mehän tiätty vastattiin oitis, et ilman muuta otetaan kirjalahja vastaan ja luetaan, tai siis äippä lukee meille. 

Sit ku kirja tuli, ni haisteltiin sitä touhukkaasti. Se edellinen kirja tuaksu vähän kissille, mut tää runokirja vaan painotuareelle paperille. Ei uskallettu antaa Helin runoja Tuiskulle, ku se hammasteli yhen kirjan nurkat, ni ny sitten sekin sai tyytyä vaan haisteleen.


Juu, totta Heli puhu. Oli kirjas yks vinttikoira, ja joku muukin rotumäärittelemätön (ehkä kuiteskin mäyris?) koira, mut sitä ei lasketa, ku samas runos oli kissa sekä yks kulkukoira (tuskin oli mukavuuden halunen mäyrinkäinen). Tää runokirja oli silleen vinkee, et se oli vuaropuhelu jo edeskäynneen latvialaisen monilahjakkuusrunoilijakirjailija Aleksandrs Čaksin ja Helin välillä. Kaikkee se Heli hoksaa!


Runot oli, meijän äipän miälestä, sydämes palavia, kaipuuta herättäviä, puutarhurille passeleita (aiko etsii resedan), unelmallisia sekä merkityksellisiä. Äippä hurmaantu. Me kans. Varsinkin, jos tosiaan olis voinu poimii niitä luita pakkasaltaasta.

Meil on kaks kirjahyllyy. Sinne mahtuu sydämii ja kirjoi. Ja alahyllylle yks mäyäkoira nukkuun.

Tää kirja oli ku pumpulipilvet järven päällä tyynellä säällä.
Vadelmien arvonen lukunautinto, totes äippäkin.
Annetaan tälle 12 tassua!


Runot, suomennokset, jälkisanat ja maalaukset: Heli Laaksonen
Runot: Aleksandrs Čaks
ISBN: 978-952-68595-2-1