Kuvauksellista

Tuisku: Meen suaraan asiaan.

Millonka ootte nähneet meijät telkkarissa viimeks?

Aivan, kukaan ei muista.

Syyttävä tassu osottaa suaraan äippään.

Ollaanko oltu pääosassa hänen sääkuvissaan?

NOT.

Erotatteko meijät täs järvikuvassa?

Ollaanko keskiössä?

NOT.

Täs alla olis meijän miälestä ainesta parhaaks sääkuvaks.

Ylväs ja reipas mäyräkoira, jota upea auringonlasku korostaa.

Lähettikö äippä kuvan sääkuvaks?
NOT.

Kuvauksellista viikonloppua, karvakuanot!

Äippä: Taitaa toi koiranmuisti olla vielä lyhempi kuin miesmuisti,

sillä just pari viikkoa sitten Myrskyn kuva oli YLE 1:n uutisissa.

Sävysävyynsyksyä

Ollaanko

1. äipän miäliks posettamassa sointuvasti syksyn väreissä

2. odottamassa, että kaikki lehdet putoo puusta

3. seuraamassa tarkkana, että lipeekö puussa hyppivän oravan ote

4. jotain aivan muuta

Lisäys: Kohta 4 oli oikein.
Iskä jallitti meitä ihan tyhjällä houkutuksella,
että äippä sais napsittua kuvia ja me pöljät annettiin hassuttaa itteemme.

Selvie ja pelvie sekä tuplajarrutus

Joo.

Äippä avautuu: Lucyn ja Ronin blogissa oli ansiokas listaus erilaisista jarrutustavoista.

Enkä nyt tarkoita autoa, vaan mäyräkoiria.

Lisäisin listaan vielä yhden jarrutuksen,

jota meidän kaksikko harrastaa.

Se on nimeltään tuplajarrutus.

Siitä ikävä, että jarrutus toimii sekä menessä että tullessa,

sillä Tuisku juntturoi kotoa poistuttaessa,

kun taas Myrsky kotiin palatessa.

Huh huh huh.

Siinä on käsi ja kärsivällisyys koetuksella,

kun kaksi vikuroivaa mäyrinkäistä vetää AINA erisuuntiin.

Kaikkea olen kokeillut, niin lahjontaa kuin uhkailua,

aina olen jäänyt tappiolle.

Hyvä puoli tässä on se,

että minulla on aina hiki hatussa,

olipa talvi tai kesä,

tai olipa lenkurareissu pitkä tai lyhyt.

Tuskanhiki paras hiki...

Puhurit: Me ei allekirjoteta tota äipän vuadatusta.

Joo ei.

Oltiin sunnuntaina mialusalla retkellä Saaren kansanpuistossa.

Huikee keli!

Ai joo, iskä on meijän paras kaveri...

Äipästä ei nyt sanota mitään,

tulis vaan miäli pahaks, meinaan äipällä.

Toiveissa päivänpaistetta ja pallopelejä

Missä viipyy päivänpaiste?

Alapihan nurtsi on venähtäny sateitten vuoks niin pitkäks,

ettei taho pallonpeluustakaan tulla mitään.

Maha kastuu, siitähän mäyrinkäiset ei tykkää yhtään,

ja pallo hukkuu heinikkoon.

Ihan tyhmää.

Äippä vaan napsii noita tylsiä muka-taidekuviaan,

ja rääkkää meitä pakottamalla pönöttään niissä lisukkeina.

Ihan tyhmää.

Siis tosi tyhmää.

Tuisku: Joo, täs yhtenä päivänä äippä nakkas mulle pallon.

Itte hän seiso sateelta suojassa terassilla.

Mihin se pallo sitten oikein kopsahti?

Joo, kastelukannuun.

Sitten hän vielä naureskeli ja kehus, 

että melkonen saavutus vasurilla heitettynä,

oikee käsi on edelleen käyttökiellossa.

Mua ei naurattannu.

Tää oli ehkä viikon tyhmin juttu.

 

Toivotaan päivänpaistetta sekä hyviä retki-ilmoja!

Voi kavaluus!

Eilen oltiin pariin otteeseen jännän äärellä.

Äippä innostu siänestään ku oltiin 

komeessa auringonpaisteessa lenkuroimassa.

No juu, ei hän sentäs punasia kärpässiäniä keränny,

vaan komeita tatteja.

Sillä kaikkihan tiätää, että kärpässienet on kavalia.

Kiärrettiin mettäpolkuja ja poikettiin piantareille kurkkiin,

että löytyskö niitä tatteja lisää.

Iskällä oli asialliset jalkineet eli kumpparit,

äipällä nappaskengät ja meillä tiätty paljaat tassut.

Sitten tuli säpinää!

Tuisku äkkäs tiänreunassa jotain jännää.

Se liikahti.

Tuisku hyppäs ku sähköjänis takas tiälle.

Iskä huus, että tääl on kärmes!

Äippä huus, että apua!

Arvatkaa tuliko äippä liukkaasti pois pusikoista takas tiälle.

Joo. Tuli.

Siihen loppu siänestys.

Kärmyläinen jatko matkaansa, niin mekin.

Museorautatien mustit

Käytiin sitten tutustumassa Minkiön museorautatiehen.

Otsikko olis voinu olla myäs Minkiön vintiöt,

totes äippä, mut hänellähän onkin tunnetusti kapee huumorintaju.

Jännä paikka.

Tassuteltiin ratapenkkaa pitkin katteleen lammaslaumaa.

Siäl niitä oli, villavia päkäpässejä.

Asemallakin oli yks lammas,

mut onneks vaan vaaraton patsas.

Bäää!

 Mistähän sitä sitten seuraavaks irtois tarinaa...

Reippaana reissussa

Oltiin viikonloppureissussa.
Käytiin moikkaamassa Elsa-mummoa, joka täytti 101 vuatta.
Huimaa!

Samalla tiätysti keokätköiltiin ja rämmittiin
pitkin mettiä, järvenrantoja ja tiänpiantereita.
Pakko tunnustaa, että hauskaa oli.

Tässä vähän tunnelmia meijän reissusta.

Oletteko te niitä mukavia blogikoiria?

Joo.

Ja saa toki silittää.

Me ollaan jo kaks postausta alotettu sanalla ihasteltiin,

niinpä täs tulee kolmas.

Ihasteltiin TAAS Korteniemen perinnetilaa ja sen luantopolkuja.

Saatiin kehuja ja rapsutuksia sekä hajuterkkuja kahelta karkkarineidolta.
Siin olis ollu meille nätit tyttikset,
joiden kaa oltas voitu ihastella ilta-aurinkoo...

Kastelukannu osottautu vaarattomaks.

Yhel kanalla oli 10 tipua siipiensä suajis.

Miälettömön kiinnostavia noi siivekkäät,

ja aatelkaa,

meillekin taitaa ens kesänä tulla kanala.

Kyä riittää vahittavaa suajeltavaa ja haukuttavaa.

Ylitettiin ja alitettiin esteitä Enskun kaa.

Nuuskuteltiin ja tassuteltiin pehmeillä poluilla.

Äippä löys yhen keokätkönkin.

Pikkasen oli tuulista,

kuten Myrskyn korvista huamaatte,

kuvan nappas Ensku.

Vesi oli raikasta ja hyvän makusta.

Kyllä on kuulkaa vallan mainio retkikohde.

Jäi onneks monta polkua tutkimatta,

joten tilalle palataan uudestaan viäl monta kertaa.

Tunnelmointia

Ihailtiin auringonlaskua velipojan kanssa.

Tunnelmaan olis kyl sopinu paremmin joku plikka...

Äippä sai eilesteen käteensä kevyen kipsin,

joten taas meitä viiään ku litran mittaa.

Tänään vuaros retki Korteniemen perinnetilalle,

ei paha.

Ensku toimii kuskina.

Hetkiä suamalaisessa luannossa

Ihailtiin sunnuntaina Suamen kaunista ja monivivahteista luantoo.

Siin samalla keokätköiltiin,

tai siis äippä, me miähet vaan seurattiin kannoilla.

Tommosesta kartanosta äippä on aina haaveillu.

Iskä sano, että sinne eksyis, eikä löytäs ovee ulos,

paitti äippä, ku hänellä on keokätkökartta puhelimes.

Istuttiin äipän miäliks kanssa maitolaiturilla.

Sitä me vaan velipojan kanssa ollaan alettu ihmettelee,

että onks meijän äipän tukkaan tullu harmaa raita ku mäyrälle,

sen vuaks ku me ollaan mäyräkoiria?

 

Meijän iskä on vitsikäs.

Noh, ainaskin omasta miälestään.

Retken jälkeen oli mukava kelliä omalla pihalla.

Myrsky: Mitä sä oot oikeen syänny?

Tuisku: En mitään, en tunnusta,

enkä varsinkaan oo syänny linnunkakkaa.

Kukkuluuruu, mitä kuuluu?

Kukkuu!

No niin, taas meijän äippä ylitti ittensä.

Löydättekö alla olevasta kuvasta kaks tän plokin päätähtee?

Jos oikeen suurennuslasilla tiiraatte, niin tossa vasemmassa

reunassa ollaan, niiku kärpäsen...kakat.

Sääkuvaus on lähtenny äipältä lapasesta,

vai pitäskö sanoo kipsistä.

Joo.

Lystikästä viikon loppua kaikille!