Runokirja, jos on lämpöö ja rakkautta

 Pitkästä aikaa meilt tulee kirja-arvio.
Voitettiin Team Vallattomat 2.0 plokista runokirja.
Ai mahotonta, ku olikin koree kirjanen.
Rakkauden rytmissä hengitän, Ulla Ollanketo.

Täst pääsette lukeen meijän muita kirjajuttuja.

Mukana oli hianosti taiteiltu koirakortti.

 Äippä teki plokiinsa arvion runokirjasta.

Me tykättiin tästä runosta:

Auringon kirkkaudessa,
ajasta aikaan.
Säteilee
Rakkaus
maailmaan
ja maailmassa.

Rakkauden rytmissä hengitän
Ulla Ollanketo

Tos runos on lämpöö ja rakkautta.
Joo.

PS. anteeks runoilija Ulla,
että me vähän innostuttiin raapiin sun somaa kirjaas.
Tuisku, tapansa mukaan, yritti jopa natustella kulmia.

 

"Poimit minulle luun pakastealtaasta" Heli Laaksonen (oikeesti: Poimit sydämeni kirjahyllystä)

 Ai että me riamustuttiin, sil me saatiin Helipostii! Siis terviisii Laaksosen Heliltä. Juu juu. Siltä kirjamaijalta, joka myäs taiteilee ja just pääs tokalle luakalle kouluun. Eiks oo ihmeellistä! Kui paljo yhes piänes ihmises on enerkiaa. No mut, tämmöstä Heli kirjotteli:

"Hei Poja ja Wiima
(ynnä Kaisa)!

Kuis teil o suven kuumuus sujunu?
Sen verra  mitä mää olen toisel silmäl seurannu,
ni ette te ainaka lötkistyny ol - koko aja jotta meneilläs
ja yhrel kamera kaulas.

Mää olen ollu tiätty ko tervapurkis,
ko ei tämä nykyne mailm ol meil esiintyjil oikke suasiolline.
Jollei ol "peruttu" ni on "purettu", eikä sil mittä keikkarunoilija voi.
Kirjoi voi kumminki kirjotta!

Täl kertta tein semmosen erikoise,
et käänsin runoi yhrelt mun uurelt lempparirunoilijalt,
semmoselt Aleksanterilt (hän o jo 1950 kuallu, mut emmää ol niin tarkka)
ja kirjotin niihi itte vastausruno.
Ja maalasin vähä vastausmaalauksiaki.
Kyl tämmötti saa ajan kuluma!

Kirjan nimest tul söpö,
se on "Poimit sydämeni kirjahyllystä".

Se o vähä niinko koiramaailmas olis
"Poimit minulle luun pakastealtaasta".

Syynäsin ja syynäsin, et mil taval koirat olis erustettuna teokses
- ajattelin et se kumminki vois teit kiinnosta -
ja kyl vaa! Koira mainittu! Kaks kertta!
Kylläki toises runos samal rivil kissan kans
eli se taita nollata tilantte?

Kumminki nyy kysyissin, et jos teil olis aikka tutustu tähä
ja vaik kirjotta siit jotta ajatuksi?
Lykkäissin teil postis sen.

Osotten olen tiätty karottanu kaua sit.

Hyvi voimissi,

Heli"

Mehän tiätty vastattiin oitis, et ilman muuta otetaan kirjalahja vastaan ja luetaan, tai siis äippä lukee meille. 

Sit ku kirja tuli, ni haisteltiin sitä touhukkaasti. Se edellinen kirja tuaksu vähän kissille, mut tää runokirja vaan painotuareelle paperille. Ei uskallettu antaa Helin runoja Tuiskulle, ku se hammasteli yhen kirjan nurkat, ni ny sitten sekin sai tyytyä vaan haisteleen.

Juu, totta Heli puhu. Oli kirjas yks vinttikoira, ja joku muukin rotumäärittelemätön (ehkä kuiteskin mäyris?) koira, mut sitä ei lasketa, ku samas runos oli kissa sekä yks kulkukoira (tuskin oli mukavuuden halunen mäyrinkäinen). Tää runokirja oli silleen vinkee, et se oli vuaropuhelu jo edeskäynneen latvialaisen monilahjakkuusrunoilijakirjailija Aleksandrs Čaksin ja Helin välillä. Kaikkee se Heli hoksaa!

Runot oli, meijän äipän miälestä, sydämes palavia, kaipuuta herättäviä, puutarhurille passeleita (aiko etsii resedan), unelmallisia sekä merkityksellisiä. Äippä hurmaantu. Me kans. Varsinkin, jos tosiaan olis voinu poimii niitä luita pakkasaltaasta.

Meil on kaks kirjahyllyy. Sinne mahtuu sydämii ja kirjoi. Ja alahyllylle yks mäyäkoira nukkuun.

Tää kirja oli ku pumpulipilvet järven päällä tyynellä säällä.
Vadelmien arvonen lukunautinto, totes äippäkin.
Annetaan tälle 12 tassua!

Runot, suomennokset, jälkisanat ja maalaukset: Heli Laaksonen
Runot: Aleksandrs Čaks
ISBN: 978-952-68595-2-1

Kolm on ykkönen

Meijän suasikkirunonrustaaja Heliltä on ilmestyny kirja,

minkä nimi on Ykkönen.

Kirjas on somia sekä sopivan hupasia runoelmia ja tarinoita numeroist.

Mehän se opus heti selailtiin ja valittiin oma suosikkirunotus.

Se on 3 Kolm.

Tassu päälle, täsä se on, meijän runovalinta.

 Arvaatteko miks?

Noh, tiätty ku meit on kolme,

sit meil on kolme häntää,

kolme kuanoo

ja kolme kertaa kaks luppakorvaa.

Just passeli runoloru meille.

 Vain Tuisku puuttuu...

Tän runon nimi on 12 Kakstoist.

Kirjan on kirjottanu Heli Laaksonen ja kuvittannu Anne Vasko.

Hianot kuvat kruunas lystikkäät runot.

Joo.

Luettu: Kun Musti muni mummon (Kivirähk/Laaksonen)

Wiima Lukukoiraharjoittelija:

Perjantaina postilootan kansi jymähti,

sillä sinne tupsahti kirja

nimeltään Kun Musti muni mummon.

Opuksen on kirjottannu Andrus Kivirähk,

ja meijän suasikkikirjailijasanamaija 

Heli Laaksonen on sen suamentannu.

Muistatteko viäl Kivirähkän edellistä kirjaa,

 sitä minkä kannessa oli miällyttävä ja komea mäyräkoira?

Joo, Koiranne alkaa kohta kukkia.

Tän kirjan kannessa on tommonen villava 

ystävällisen näkönen Musti.

Ihan jees.

Metkan kuvituksen on piirustannu Christer Nuutinen

ja kirjan on kustantannu WSOY.

No, meil ei oo yhtään lasta,

joten meijän iskä sai esittää lasta,

onnistu kyl tosi hyvin, 

kun iskä on melko lapsekas, onneks.

Siin mä sitten istuin iskän kainalos,

veikkaveijarit loikoili iskän jalkojen päällä,

ja iskä eläytyi tarinoihin,

silleen että Mustin ääni oli möreempi,

ku vaik Maijan, jonka koira Musti oli.

Mun oli pakko vällein sanoo iskälle,

että malta ny miäles,

ja hidasta hyvä miäs,

 ku mua naurattaa niin, 

että meinaa napa ratketa.

Tarinat oli kyl toinen toistaan riamullisempia.

Jo pelkät tarinoitten nimet kikatutti ja hörötytti.

Meijän suasikki oli Grillimakkara ja piparkakut.

Juu, ei siks, että me syätäs se makkara,

mut ku se makkara muutti asumaan Piparikakkutaloon,

ja se ryhtys piparikakkujen lenkkimakkaraks,

ja sille piirettiin sinapista kultainen panta kaulaan,

ja se oppis antaa myäs tassua.

Ihan niiku mäyräkoira eli maastonakki!

Luettiin kirja siltä istumalta kannesta kanteen.

Ai että, me ollaan naurettu, tirskuttu ja hyrskitty.

Kun Musti muni mummon on kyllä aito hyväntuulenkirja!

Kirjailija Heli laitto meille spostia:

Ooo,

kui reipas ja hiano o Lukukoiraharjottelijan arvio! Wiimal on toi naamaki
niin paljonpuhuva, toi hohotusilme erityisest.

Mää olen vähä jännittäny, mil taval te suhtaurutte toho Mustinmunimisse,
ko siin onkin tommone rohjake kannes eikä mittä jalomuatost mäyrist. Mut
mun onnekseni hyvi.

Mää näen Andruksen keskviikkon, ko hän tule Suames käymä. Meil o vaa
yksityiskeikkoi ja kouluviarailui, ei yleisötapaamissi täl kertta. Hänel
mää kumminki teijän päivitykse näytän ja suamennan - uskon et hän ossa
antta sil arvo, koirat o hänenki syränt (ja keittiönpöyttä) lähel. Siit en
saa tolkku, mink rotune toi häne liahake o, kattoka kuva:
https://leht.postimees.ee/4479014/suur-arteri-intervjuu-andrus-kivirahk-loodab-muuta-meie-suhtumist-tolmu?_ga=2.20419611

Maanantain joskus ihmiste aikoihi laitan teijän päivitykse mun
lukijoilleniki plarattavaks. Kiitos viäl! Lisäks ol ilo kuulla, et
tykkäsitte kirjast, määki tykkän siit!

Heli

Rapaa sekä Helisähköpostii ja koirakriitikot (öhöm!)

Tämmöst tääl maalla on,

kurasta ja rapasta.

Tän kuvan nimi on, äipän miälestä siis,

Kurapellon rinssit ja rinsessa.

Huaks...

Mut sitten ihan toisiin viiliksiin, ilosiin,

sillä me saatiin Helisähköpostii:

Heii vaa heii sumuste järvien kuulusat pojat ja se flik!

Kuis suju siäl vapujälkkene elo?

Toivottavast olette ollu virkussi!

Semmosen varmuuskysymyksen kysäsen, et joko teijän mustilaatikost on

posti tullu - eiku siis postilaatikost Musti tullu? 

Olen vihjaillu kustantajal  - WSOY täl kertta - 

et teil täyty kirja lähettä, ko olette mun ainoat koirakriitikot. 

Onk he mahtanu kerjetä vai vihjailenk mää heil uurestas?

Kyselis iha muin miähinä

sanamaija Heli

Että tommosta!

Ainoot koirakriitikot!

Ai että!

Huimaa!

(Kohta meilt loppuu huuhtomerkit!)

Joo, ei oltu saatu kirjaa, mut koht

Kun Musti muni mummun -kirja,

sujahtaa postilootaan, lupas Heli.

Ny vaan ootellaan.

Wiima alkaa harjotteleen lukukoiruutta tän kirjan avulla.

Saas nähä miten tyttö malttaa istua ja kuunnella,

ku oikeesti lukukoirat alkaa tyäuransa vasta pari vuatiaana,

mut saahan sitä reenata leikkimiälisesti jo pentuna.

Ai joo, ei oo ny mäyräkoira kirjan kansikuvana,

vaan semmonen pörrönen karvaturri.

Sähköä, säärikarvoja ja kirja-arvonta

Wiima: Tekevälle sattuu?

Joo, todellakin sattu.

Äippä taimetti tomskuja Kopperossa,

se on semmonen piäni monitoimikodinhoitohuane,

ja mä olin tiätysti apurina.

Hoksasin punkeutua kaappien alle,

ku siäl oli sopivasti 15 senttiä tilaa.

Auts!

Hirmee kolina ja huuto,

sillä minä huusin kaapin alla ja äippä kaapin eessä.

Äippä onki mut pois siältä kaapin alta

ja mötkähti lattialle mahalleen kattomaan,

miks mä rääkäsin.

Herranjestas, huutaa äippä.

Tääl on sähköjohto roikkumassa,

huutaa äippä viäl lujempaa.

Mähän suarastaan rakastan sähköjohtoja,

jotka kyl on harmikseni piilotettu,

mut eihän meijän köntysäippä oo koskaan maannu 

Kopperon lattialla kurkkimassa kaapin alusia,

että olis hoksannu siällä olevan tommosen vaaranpaikan.

Iskä laitto vankat lankut esteeks.

Se siitä sitten.

Mut olisittepa nähneet äipän naaman,

oli kyl jännän näkönen ja värinen,

peikkomaisen säikähtänny.

 

Koiramamma tuli kyläileen

ja hän totes, että kuule Wiima, 

noi sun tassut on ku nallekarhulla.

Nypitääs niitä vähän siistimmiks.

Joo, mun säärikarvat sai kyytiä.

Ny mulla on piänet ja siävät tyttökoiran tassut.

Ylhäällä ennen  ja alhaalla jälkeen kuva.

Ensku tuli viikottaiselle kyläilyreissulleen.

Meil oli kivaa, ku äippä nakkeli palloja ja Ensku kuvas.

Ja sitten siihen kirja-arvontaan.

Äipän plokissa on käynnistynny Metsänpeitto nimisen kirjan arvonta.

Kantsuu osallistua ja onnee arvontaan!

Taidearvioitsija Tuisku Muiskunen

Tuisku: Äippä hankki uuden taulun.

Joo, eipä ollu aiheena komeet mäyrinkäiset,

vaan sirot bambit.

*sniff, sniff, nuusk, nuusk*

Kuuluuks bambien tuaksua kissalle?

Taulu on ihan jees, hyväksyn.

Mitä tos alareunassa lukee?

Kauris Laaksossa?

Äippä: Mitäpä jos köpöttelisit, 

taidearvioitsija Tuisku Muiskunen,

mahdollisimman pitkälle siitä taulun eestä,

että saan sen kuvattua.

Siin taulun alareunassa on taiteilija nimi,

Mauri Laakkonen.

Tuisku: No, mikäs tää nyt sitten on?

Ei tuaksu ees kissalle.

Äippä: Se on hieno painotuore kirja,

jossa on tekstejä kirjoituskilpailusta,

akvarellejä ja runoja.

Tuisku: Mitä velliä?

Saanks mäkin?

Äippä: Voi hyvän tähen,

ei mitään velliä,

kun akvarellejä,

semmosia vähän niinku vesivärimaalauksia.

Tuisku: Ahas! Sittenhän mä sen ymmärrän.

Tuisku: Tuli niin täysinäinen kulttuurellinen olo,

että piti välillä käydä pihalla tyhjentäytymässä.

Meijän ihmisveikka kävi maanantaina.

Käytiin järvellä, mutta veikalla ei ollu virveliä mukana,

joten tyydyttiin vaan ihaileen maisemia.

Mitäs siit arvelette?

Ny se on nakerrettu luettu, 

(meijän) Helin uusin kirja meinaan.

Noh, ku meitä tituleerataan (itte kyl keksittiin toi)

Valtakunnan Ylimmäisiks Helikirjojen Koira-arvioijiks,

niin täs ny rinta rottingilla arvioitellaan.

Joo.

 Kirjan ulkonäkö, tuaksu ja maku oli kohillaan.

Tuattajan kissa, Neito Nemo, oli jättänny kirjaan omat hajustepostauksensa.

Tykättiin. Ihan noista kaikista ominaisuuksista.

Joo.

Kirjas seikkailee kaks tätsyä, Sylvia ja Tuija.

Toinen näyttää Hemulilta, eli on pitkänpuikee,

ja toinen on niiku meijän äippä, 

miten sen ny kohteliaasti ilmottas, matalanläntä.

Tapahtumapaikkana on ammoin rakennettu seurojentalo,

johon kaksikko on paennu ystäviä ja sukua

viättään Tuijan 70-vuotissyntsiä, ja pitään keskenään runoiltaa.

Nää daamit on kyl värikkäitä persoonia.

Niitten autoillakin on nimet,

Reetu ja Vanhapassska (joo, kolmella ässällä).

"Kiisselinpunaisen esiripun katveessa,
lakritsinmustan näyttämön leveällä patjalla
nähdään kaksi jännityksestä hervotonta hahmoa."

Laulava patja?
Tota kohtaa me ei täysin ymmärretty,
ku se oli joku Markku
ku laitto patjan laulamaan Sylvian kaa.
Äippää kyl toikin kohta nauratti.

Mut noin koosteena voitas määritellä,
että kirja on täynnänsä värikästä sanailuu,
ja on taattua helilaaksosta,
sopii nauravaisille ihmisille iästä riippumati.
Joo.
Ai niin, ja präntti on isoo,
että näkee lukee vaikka ilman prillejä,
totes meijän äippä.
Kirjas ei oo tällä kertaa yhtään mäyräkoiraa,
mut ei se himmennä kirjan laatua.
Joo ei.

Kuanokirjasta poimittu:

Heliltä: "Enimmäkses mun lukijat o ihmissi, mikä sopi mul hyvi, ko ihmisen kiäl o mul selkkiä. Mut mont vuat jo lukijoitte joukos o ollu myäskin 2 mäyräkoira, Myrsky ja Tuisku. Ne o ensmäset mun tiätämät lukijat, mitkä otta hammastuntuman Sylvia&Tuija-kirjoihi. Niitten kotosivut on kuulemma yks Suamemaan luetuimppi lemmikkiblogi, en ihmettel, hauskoi veikkossi."

Kuvituksia ja kritiikkiä

Tuiskun turinoita:

Joo, mä oon joteskin vähän pettynny,

kun mä en päässy Helin kirjanesittelykansikuvapojaks,

yksin.

Niiku ny yks nimeltä mainitsematon veikka.

Kovasti mä yritin olla tyrkky ja avulias.

Äippä halus kuvata pelkästään kirjan.

Mä, että täh?
Pelkkä kirja! Haloo, onks valoo!

En kuiteskaan päässy kuvaan.

Ehdin kyllä vähän maksutella kirjaa...

No, sitten tää nimeltä mainitsematon musti,

ei kuitenkaan se kuuluisa naapurin, 

vaan täs samassa ruakakunnassa asuva,

rupes oikeen prillit päässä poseeraan.

 Mä, että mä kans,

ja hyppäsin kuvausstudioon.

No, vaik ei se mikään oikee studio oo,

ihan vaan olkkarissa oleva nojatuali.

Mut ei, mut häädettiin pois.

Melko tylyy!

Tämmönen siitä kuvasta sitten tuli.

Kai se on ihan kiva kuva (oikeesti ei oo).

Mun miälestä tää mun kuva olis pitäny valita.

Kattokaa ny kui liikkiksen näkönen mä oon.

Eiks vaan?

Kyä me sitten ollaan eri eteviä ja nopsia:

Luettu: Koiranne alkaa kohta kukkia (Kivirähk/Laaksonen)

Saatiin torstaina käpäliimme Andrus Kivirähkin hauskanen kirja,

Koiranne alkaa kohta kukkia.

Kirjan on suamentannu Heli Laaksonen,

joka on meijän suasikkikirjailija ja meilikamu.

Kustantaja on Otava ja kuvittaja Joel Melasniemi.

Kirja on kompaktin kokonen, 

just sopiva lapsille ja mäyräkoirille.

Voi sitä hiaman hupsut aikuisetkin lukea,

niiku ny meijän äippäkin.

Tarinat oli lyhkäsii mutteivat ohkosii,

vaan niis oli aina joku juju ja koukku.

Jutelmat oli jaoteltu vuodenaikojen mukaan.

Jo juttujen nimet saivat hyvälle tuulelle,

esimerkiks:

Lusikka merirosvona

Kirjava koira

Pikku paukku

Kissa joulupukkina

Kakka ja kevät

Jotenkin meitä sykäytti eniten Pikku paukku,

sillä mehän kaikki tiietään,

että ei oo terveellistä pidätellä.

Meille selvis,

paukut menevät kuuhun,

jossa niillä on oma kaupunki.

Tartu kirjaan,

lue itse,

lue lapsille ja lasten kanssa,

lue viksuille koirille,

miksei myäs kissoille,

ja ilostu lennokkaista tarinoista.

Toivottaavat Myrsky ja Tuisku

PS. äippäkin luki kirjan.

Mäyräkoira kirjan kansikuvapoikana

Me saatiin sanamaija Heli Laaksoselta meiliä pitkästä aikaa, kirjaterkkujen kera. Ny se kirja, jossa on komea mäyräkoira kannessa, Koiranne alkaa kohta kukkia, on julkastu. Joo. Äippä on jo tilannu kirjan, että kohta päästään lukeen huimia tarinoita ja hekottelemaan.

Muistatteko ku pohdittiin, että onks kirjan kannessa oleva koiruus mäyris vai mahollisesti jonkun muun rotune rekku? Joo, oli se ihan oikeen rotunen, eli selkeesti mäyräkoira, vaik kyl meijän miälestä tiätty kaikki muutkin rodut ja sekotukset on kivoi ja käypäsii, ihan karvoihin katsomatta.

Tos alla on Helin sähköposti. Siäl on linkki juttuun, missä koirankakka ja voikukka rakastuu. Ny ku toi kevät kolkuttelee ihan nurkan takana, niin koirankakkakeskustelut ja -kirjotukset käy kohta kuumina. Varma kevään merkki, ilmestyy ennen leskenlehtiä, meinaan kikkarevalitukset. Voijaan sitten sanoo, että ilman meijän tuatoksia voikukilla olis surmeen yksinäistä. Että silleen...

Hei poja, pitkäst aikka!

Olette tiätyst muutonki ollu mu miäles, mut eile mää sai Otavalt orotetun
paketi - ja nyy te vast oletteki miäles ollu. Nimittäis Koiranne alkaa
kohta kukkia tul postist. See o see virolaise humoristi Andrus Kivirähkin
kirjottama ja mun iha suamalaiseks suameks kääntämä tarinakirja. Saatte
siit lukke, et mää ossan kirjakieltäkin.

Hiano ylläri o see, et kannes ei ol pelkästäs mäyrikse etupää - vaan koko
lortti! Elikkäs kroppa ja häntäki! Semmottos se Joel Melasniemi keksis
tehrä.

Toivottavast ette nyy tul liia ylppiäks. Kyl kaverei ainaki täyty täst
ereski moikata.

Ton mää olen kirjottanu uutise aihest ja on siäl näytetarinaki ja kuva
kannest (saa hyväl omaltunnol jakka, jos siäl o vaik joku kuva taik juttu,
mikä erityisest innosta).

http://www.hulimaa.fi/ajopaivakirja/412

Painosmäärä o aika piän (mitä see Otava ajattele - eiköst kaik suamalaise
ihmise nyy tahro tommost mäyräkoirakuvioist, vitsikäst ja valosa kirja
lukke?)

Tervessi siis teil pojil ja kavereil, et jos tommonen kirja jossa hyllys
näky, ni haukkuka kaks kertta kovemmi, et frouvat ja isännät huama.

Kukkanen teil, molemil. Ja muul kotoväel kans!

Heli

(Kuva on lainattu sanamaija Heli Laaksosen Facebook-sivuilta.)

Tiätysti me kysyttiin ensteks lupa Heliltä, että saahaan esitellä hänen s-postit ja täs se lupa on:

Juu,

kyl vaa saa mun s-postit siteerata!

Te olette mun ainokaset koirakaverit, ni saatte vähä enemä vapauksi ko
toiset. Sitä paitsi mul o iloks vaa, jos kirjoje riamusanoma joku
kuljetta. Joskus meina murhetutta see, kui hiuka nykyihmiset luke.

Olen kuullu, et on lukukoiri, kenel mukulat voi ääne lukke kirjoi. Voi kyl
olla, et te olette enemmä semmossi toiminnaihmissi eiku -koiri, et semmone
tavaamist opettelevan viäres nököttämine kävis tylsäks?

Koirankukkakirjoi saa jo nyy tai ainaki lähipäivin kirjakaupast, mut sais
meijä Odelmankin kaut tilatuks netist (25 eurorahal nimmarin,
ylläripinssin ja ilmasten postmaksujen kans. Tilaus sähköpostil:
odelma@uusikaupunki.fi

https://www.facebook.com/Odelma-102564676488095/

Hyvi voimissi!

H

Tän kirjankannen herkistäminä me miätittiin mäyräkoiran syvintä olomuotoo sekä olemusta ja päädyttiin semmoseen tulemaan, että mäyräkoira on ku Sveitsin armeijan linkkari: kompaktin kokonen, terävä, tyylikäs, monikäyttönen, kestävä, tehokas ja sulavalinjanen eli ku luatuja kansikuvakoiriks. Kattokaa vaikka meijän kuvia... 

Koiranne alkaa kohta kukkia

No, ny me voijaan kertoo, meinaan ku meillä on ollu ISO salaisuus.

Ollaan jouduttu pitään kaksin tassuin kiinni kielenkannoista,

ettei vaan oltas vahingossa lipsautettu.

Meinaan kirjailija Heli Laaksoselta tulee ens keväänä uus kirja.

Eikä mikä tahansa kirja!
Kirjan nimi on: Koiranne alkaa kohta kukkia.

Kannessakin on ihan satavarmalla ja selkeydellä mäyräkoiran kuva.

Saatiin just Heliltä tämmönen meili:

Heii luppikset,
nyy mää saan siit mun vihjamast kirjast vihronki  puhella, vaik see ilmesty vast maaliskuus. 

Siis: Koiranne alkaa kohta kukkia...

Joel Melasniemi teki kanne (see on tosa mun fb-sivuil nyy heti nähtävil) ja iha ilma mittä vihjailui hän tek siit aika lail MÄYRÄKOIRAN näköse. Munst. Onk teistäki? Siin itte tarinas ei puhuta mittä, mink rotune koir
vois olla.

https://www.facebook.com/Heli-Laaksonen-runoilijan-lukijakunta-177423722295740/timeline/

Tosa Otava uutiste sivul 80 o vähä lisätiatoi.

http://issuu.com/otavankirjat/docs/otavan_uutisia_kev__t_2016?e=0#search

Kirjas o siis parisenkymment nauruttavaist ja pualhullu juttu. See o vähä niinko lastenkirja, mut mää kumminki olen see verra lapselline, et koko ajan kääntäes pyrskisin.

Valosa marrasmiält teil ja ihmisväel.

Heli

Joo, eiks oo huisii!

Hyvin on toi kirjankannenkuvittajataitelija Joel

tavottannu kansikuvaan mäyräkoiran syvimmän olemuksen.

Ylväyden, luanteikkuuden, lystikkyyden ja salskeuden.

Kyä on hianoo olla MÄYRÄkoira.

Nokkapokkaa

Myrsky: Meilähän täs yhtenä päivänä kävi semmonen vahinko, että me karattiin toistemme kurkkuun kiinni. Tuisku täyttää kohta vuoden ja se on nokkapokkaillu mulle jo pitkään. Tilanne repes, kun äippä anto normiherkkuja yhtenä iltana. Kylhän te kaverit tiiätte, että toinen saa AINA paremmat herkut ku itte.

Noh, tilanne äity silleen, että Tuisku kävi mun kimppuun. Eikä ny ollu kysymys mistään veljespainista. Me muristiin ja raivottiin. Äippä murisi ja raivos. Iskä tuli erotuomariks. Iskä joutu irrottaan Tuiskun mun naamastani, ku sen hampaat oli melkein mun silmässä.

Me jouduttiin eri huoneisiin lauhtumaan. Mä lauhduin nopeesti, mut Tuiskulle jäi uhovaihe päälle. Meijän porukat tuli väliin ja sano Pikku Prinsille, että mää on Kuningas. Vähän aikaa mä pelkäsin Tuiskua, mutta ny on sopu talossa, eikä uusia kohtauksia oo tullut. Tosin meijän ihmisväki on tarkkana ja pönkittää mun asemaani.

Meijän Hyvä ja Kaunis Blogikaveri Essi Messinen ehdotti, että meistä pitäsi tehä kirja. Olisko kuvitus jotain tämmöistä:

Kuva-arvoitus ja kirja-arvonta

Ensin kuva-arvoitus:

Mitä kuvassa tapahtuu?

Arvasitko, että ollaan nukkumassa?

Kjeh, kjeh, eipäs ollakaan, vaan:

Nutuutettiin palloa.

Äippä arpoo blogissaan kirjansa, Jenny Cotton ja Kepponen. Kantsuu osallistua. 

Jo kirjan kansikuvapoika on sävähdyttävän komea... 

Riemuloikkaa

Me saatiin Riemuloikan blogista 11 kivaa kysymystä. Tässä vastaukset:

1. Mikä on suurin unelmasi?

Myrsky: Löytää söpö äiti mun tuleville pennuille.

Tuisku: Maailmanrauha?  Olis sekin kyllä kiva, mutta ehkä parasta olis saada joka päivä hirmuisia määriä herkundaaleja.
2. Mikä on mielestäni mieluisin kotityö?

M: Pötköttää iskän jalkojen päällä, kun hän lukee kirjaa.

T: Siivota Myrskyn ruokakuppi ja lattia. Sotkija jättää nykysin kyllä ihan liian vähän roiskeita.
3. Entä epämieluisin?
M: Kun joutuu lähteen ulos hyisellä kelillä.

T:  Onks semmosia?
4. Pidätkö lukemisesta ja jos, niin mitkä ovat lempikirjasi?
M: Piänenpänä tuli kyl luettua jokunen kirja. En kyllä saanu silityksiä siitä hyvästä. Mut meijän äipän kirja, Kepponen, vaikuttaa kyl jo kansikuvan perusteella kiinnostavalta. Krhmph.

T: Mä luen mielelläni sanomalehtiä. Tosi tarkkaan. Äippä ei tykkää.
5. Oletko enemmän optimisti vai pessimisti?
M: Optimisti.

T: Musta tulee heti pessimisti, ku Myrsky syä ruakakuppinsa tyhjäks.
6. Mikä on viimeisin asia, joka sai sinut nauramaan?

M: Tuiskun toilailut piristää päiviä kummasti.
T: Mähän nauran aina. Oonks mä sitten niiku naurettava tai jotain?
7. Mikä viimeksi suututti sinut?

M: Kun Tuisku yritti siepata mun luuni.

T: En mä oo koskaan suuttunnu. Mä oon tämmönen tasasen ilonen poika.
8. Mitä asiaa et ikinä voisi antaa anteeksi kenellekään, vai onko sellaista?

M: Mä en vanhoja muistele enkä kaivele. Jos jotain kaivelen, niin kuappia meijän pihalle.

T: Anteeksi, mitä tarkoitat?
9. Mikä on paras muistosi lapsuudesta?

M: Hurjan kivat leikit Inkun kanssa.

T: Mä elän mun lapsuutta koko ajan ja koko ajan on huisin päheetä.
10. Minkä asian elämässäsi tekisit toisin, jos pystyisit?

M: Tää on ihan hyvä elämä.

T: Panisin mun ruakakuppiini rajattomasti pöperöä.
11. Mikä elämässäni on tällä hetkellä kaikkein parasta?

M: Perhe.

T: Mä peesaan Myrskyä eli perhe. Joo, ja ruaka.

Äipän kirja

Meijän äippä julkaisi kirjan. Siinä on seitsemän dekkarinovellia. Joo, ja tällä kertaa PÄÄOSASSA on mäyräkoira nimeltään Kepponen.

Tässä on kirjan sisällysluettelo:

Kepponen

Rymy
Myrsky
Tara
Mirkku
Myrsky-kissa
Vilukissi

Novellien hahmoilla ei ole vastinetta oikeassa elämässä, myös tapahtumat ovat sepitettä. Noin äippä väittää, mutta mitenkähän mahtaa olla...

Tarkempia tietoja voitte tarkastella äipän blogista. Äippä sanoo että kirja on tarkoitettu viihdyttämään ja tuottamaan iloa!

"Koirani nimi on Kepponen ja se on rodultaan mäyräkoira. Älkää antako pienen koon hämätä, se on pelastanut minut monesta pulasta silkalla sinnikkyydellään ja pelottomuudellaan. Kepposen leuat toimivat kuin karhunraudat. Irti se ei päästä, ennen kuin minä annan käskyn irrottaa."