maanantai 28. lokakuuta 2013

Vanki nro 1 ja 2

  

Kiitos kysymästä, meille kuuluu hyvää.
Ollaan hölläilty aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Välillä takan edessä ja välillä vällyihin hautautuneina.
Äippä teki meille patjasta pehmosen pedin tellin eteen.
Siinä ollaan porukalla oleiltu, äipällä ku oli viime viikko syyslomaa.

 

Jaa, että mitä meillä on päällä?
Äippä askarteli meille vanginpuvut. Joo.
Nää on oikeesti vauvvojen asuja,
mutta äippä tuunas näitä meille käypäseksi.
On nää tiätysti pehmeempi vaihtoehto tötteröille. Joo.
Kohta päästään näistäkin eroon.
Eikä hetkeekä liian aikaseen. Joo.


Tuisku: Mun korvaani kutkutti peijoonisti.
Tötterön takia sitä ei aikasemmin yltänyt edes rapsuttaan.
On toi veli kyllä kullanarvonen. Joo.

44 kommenttia:

  1. Parempi vaikka kaksi bodya päällekkäin kuin koirien kidutustötterö! Tötteröönhän ei pääse edes kaveri korvia nuolemaan. Hyvä kun olette toipuneet noin nopsaan. Näillä keleillä jaksaa varmasti vielä muutaman päivän viettää takaneduselämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näis vauvanvaatteissa on kyl lämmintä oleilla, vaik kyl me siltikin kaivaudutaan peitteiden alle. Tosin Tuisku haluu, että sen beba jää ulkopuolelle.

      Poista
  2. On se teidän äippä aikamoinen askartelija! :)

    VastaaPoista
  3. Huisaa, kyl on kivat asut! Paranemisia vaan kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nää puvut kyl pehmeet, väriä olis kyllä saanu olla enempi, mut äippä osti, ku nää oli edulliset. Tarkanmarkanmarttana nääs. Kiitti!

      Poista
  4. Potkupuvut saitte sitten päälleenne. Ei käy kateeksi, ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näis potkupuvuissa oli pitkät hihat, mut äippä leikkas ne pois, meillä ku tää säärikalusto ei oo kovin pitkää. :D

      Poista
  5. Tosiäijiä ei puvut nujerra. Ei noi potkikset hirveen pahat ole, taatusti mukavammat kuin tötsät. Vetiset kelit ulkona, joten mitään ette menetä siellä takkatulen lämmössä rentoillessanne. Hienoa, että äippä älysi lomailla sairaslomanne ajan. Ottakaas nyt kaikki irti tilanteesta. Vähän kärsivämpää ilmettä voisitte esittää silloin tällöin ihan vain palvelujen takaamiseksi ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyl nää potkupuvut on ihan päheet, muttei yhtä nätit ku Párekin uusi pinkkiraitainen puku. :)

      Poista
  6. No voi jösses! Ihan bodyt oootta saaneet päällenne. Mitä kokoa ne mahtaa olla? Ja voipi olla, että koiranvaatemarkkinat tyrehtyy, kun ihmiset hoksaa, että koirilla voi käyttää vauvanvaatteitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äippä olis ostanu koirien haavapuvut, mutta ne olis pitäny tilata netistä ja me oltas oltu jo terveitä siinä vaiheessa ku ne olis tulleet. Joku ei siis muistannu tilata pukuja ennakkoon...

      Poista
  7. Vai on äippä askarrellut teille aidot pakkopaidat! En kyllä usko, että pysyvät päällä, kunhan äipän silmä välttää, niin ei mene kuin hetki vapauteen, Mäykky-Houdinit! Vai olenko kenties väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: Kuis sää arvasitkin iha oikein, HooPee! Näitä pukuja pidetään päivällä valvovan silmän alla. Kjeh kjeh.

      Poista
  8. Voi teitä reppanoita! Onneksi ei ole elinkautinen kakku, vaan kohta jo viipellätte vapaina... ainakin ehdonalaisissa...

    VastaaPoista
  9. Aika luttanoilta näytätte noissa kuvissa!:) On noi puvut varmaan mukavampia kuin noi pöntöt, mut onneks kohta pääsette jo puvuistakin eroon.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, on nää puvut mukavemmat ku ne kaapparit. Mut onneks saadaa ulkona olla nakkena. Muutama päivä vielä ja sitten päästään eroon tötteröistä ja potkupuvuista.

      Poista
  10. Hei beibit, ootte aika sööttejä noissa asuissanne. Ihan kuin teillä ois pyjamabileet! Ei puutu muuta kuin popkornit ja namit, telkkarin ääressähän te jo oottekin. Muiskut pyjamapojille!<3

    VastaaPoista
  11. Nyt on ihan pakko kysyä, mitä tarkoittaa “tellin eteen”?
    Pelti – pellin
    Telki? – tellin…. Vain yksi telki?!? Teille molemmille?
    Joka tapauksessa hyvää toipumista molemmille ja
    terveiset täältä Töölöstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telli eli töllö, telkkari, TV, töllötin. Meil täällä maalla on vissiin ihan oma kiäli ja murre. :D

      Poista
  12. Eiköhän tikit peräpeileistänne ala olla jo kondiksessa, ainakin melkein. laitettiinko sinne muuten sulavat tikit vai joudutteko vielä tikkien poistoon. Pääasiahan on se, ettei sitä haavaa nypi aukli, niin paraneehan tuo aika äkisti. Terveisii teille, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, Marja-Leena, haavat ovat parantuneet hyvin ja tikit ovat sulavia, joten vältytään tikinpoistolta. Hyvältä näyttää ja tänään päästään pienelle lenkuralle. Morot Ossille!

      Poista
  13. Tosi makeet nuo teidän bodyt! On noissa mukavampi köllötellä kuin niiden tötteröiden kanssa. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan ookin! Vaik toi väri on kyl ankee. Äippä säästäväisenä naisena osti halvimmat mitä kaupasta löyty. Olis siäl kuulema ollu miähekkään raidallisia ja pallollisia ja vaikka mitä käheetä, mut näihin ny oli tyytyminen. On nää kyl toiminu ihan hyvin.

      Myrskyllä koko 86 cm ja Tuiskulla 80 cm. Me kyl painetaan saman verran eli 5,9 kiloo, mutta Tuisku on lyhempi.

      Ollaan me tänään jo nakkeiltu ja käyty alapihalla vapaana juaksemassa, vaik äippä meinas saada sydiksen siitä hyvästä ku riehuttiin. Jouduttiin sit heti sisälle. Morot sulle Eka!

      Poista
    2. Hah, ilmankos meidän äippä ihmettelee mun vetolujuutta, mutta meikäpoika painaa tuplaten teidän painon. N. 14 kg! Ja olen ihan solakka poika, jota lääkärikin on kehunut. Äippä oli viikonlopun Tallinnassa ja mulla oli kova hätä kotona. Jäbää täytyy näes koko ajan vähän komentaa, kun meni siirtämään työpaikkansa Espooseen eikä ole viikolla kotona. Mä saan silloin olla äipän oma kamu ja kyhnätä sen vieressä. Viikonloppuisin Jäbä luulee, että se paikka kuuluu sille. HÖH! Ei tajua, että mä olen sen joka antaa safkat ja vie ulos usein ja pitkälle. Metsällekään ei Jäbän kanssa meinaa päästä, kun on niin vähän kotona. Mutta ehkä sitä taas jossain vaiheessa pääsee, nyt pitää vaan ajaa ne puput kauas, jotka tulee mun lenkkipolun varrelle. Äippä joutuu juokseen ihan tosi lujaa mun perässä, kun meikäpoika näkee pupun pyllyn. Silloin mennään eikä meinata! Onneksi tekin pääsette taas jo juoksemaan! Mukavaa halloweenia, ollaanko haamuja? Mä jo kokeilin mennä pussilakanan sisään enkä pahus meinannut osata ulos, onneksi Jäbä tuli apuun!!! t. Eka

      Poista
    3. Sähän oot, Eka, oikeen hyvässä vetokuosissa. Joo. Oot varmasti erinomasessa kondiksessakin ja puput saa kyytiä.

      Pussilakanahaamu, kih hih.

      Poista
  14. Mää kattoin ensin, että teillä on sellainen alusasu päällä ja sitten katsoin toiseen kerran ja sellainenhan se sitten on. Eikös teidän äippä lopeta koskaan nöyryyttämistä? Ruokaa sitten kannattaa olla vailla vähän enemmän ja sanokaa kotiväelle, ettei mulla ainakaan pallien poisto lisännyt painoa. Ehkä päinvastoin. Jos joku pelkää kastraation aiheuttavan lihomista niin kannattaa suunnata katse mun emäntään.. joo, niin on tainnut käydä, että multa meni pallit ja äippä vaan lihoo. Joo, tsemppiä kaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikein kattoit ja näit: vauvojen alusasut nää on. Äippä tosin joutu katkaseen hihat ja ompeleen päänaukkoo pienemmäks, että pysyy paremmi päällä.

      Myrsky: Me ollaan, Ollikka, samiksia. Mäkin oon hoikkalainenkoikkalainen. Nyt mun selkäranka ei enää näy, ku ei oo ollu riittävästi liikuntaa, niin alkaa lihasmassa kasvaan. Joo.

      No tota noin niin, meil on sitten vähän samikset noi äipät...

      Poista
  15. Minä jo ihmettelin mutta tuossa kommentin vastauksessa epäily vahvistettiin - kyllä te osaatte kiemurrella ulos vaatteista ihan niinku Nellikin teki. Vaatteet vaan on yök. Vähän vielä kun jaksatte niin sitte se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ku vetää itteensä selkäpiillä tai sukeltelee huovanmutksissa, niin jopa karisee nutut niskasta. Kjeh kjeh. Tänään päästiin eroon nutuista ja tötteröstä, kun haavat on tosi terveet ja me ei olla niistä enää kovasti kiinnostuneita. Tassuteltukin ollaan kortteli ympäri. Ah, autuutta!

      Poista
  16. Ihanan suloiset olette bodeissanne. Värillä ei väliä, koska se on vain väliaikainen vaate, eiks niin? Enää ei leikellä mistään kohtaan. Hyvä keksintö noi sulavat tikit, varmasti nopeuttaa paranemista. Hyvin on kotiväkenne hoitanut Teitä, eli tehnyt kaikkensa että Teillä olisi pehmeät ja lämpimät oltavat. Peukut (tassut) heille. Juoskaa ja riemuitkaa! t. Pipukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl tommonen simppeli harmaa sopii näin komeille könsikkäille. Sulavat tikit on tosiaan mainiot, ei tarvii käydä uudestaan ell:illä. On meitä hoivattu ja hellitty, oikeessa oot, Pipukka. Muiskut!

      Poista
  17. Paranemisterkut täältä kaukomailtakin! Komeet puvut, on teillä vaan kekseliäs äippä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut kaukomailta on aina mukava saaha. Meijän äippä on välillä liiankin hoksu ja me joudutaan kärsiin. ;D

      Poista
  18. On se hianoo pojat, ko ootta noin komiasti lähteneet paranee! Me on matten kans käyty hihittämäs jo moneen kertaan tota Tuiskun kapaloitua takapuolta, joka tuolta viltin alta pötköttää - se on kyllä melkosen hih hih -hauska näky! :-) Terkkuja sinne, ottakaahan iisisti kuitenki vielä, eiks jeh! t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän äippä hihittelee ihan samaa asiaa. Tuiskun jalat vipottaa aina vällyn ulkopuolella.

      Joo, me ollaan ny päästy sentäs pihalle jalotteleen ilman talutinta, on kuule pitkästä aikaa messevää. Terkut sulle, Mauri-setä ja Lauralle kans.

      Poista
  19. Te ootte kyllä ihan mahottoman suloisia, ihania kuvia. <3
    Kiva kuulla, että paranette hyvää vauhtia. Ja yhdessä kamun kanssa on mukavampi potea.

    Terquin Luna, Lilla ja Lyyli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: On kyllä upeeta ku on kauniita sukulaistyttöjä. Joo. Terkut teille ja ihmisväelle, voikaa potrasti.

      Poista
  20. Heeeiii, mul o kans ollu tommone pyjama. Sem mää sqanon et paljo on mukavampi ku se kauhja töttöröö pääs. Äippä pelkäs et mää laukkaan itteni, ku mää meni pisi huusholli ihan kauhussani siit härpättimest pääs. Sit äippä vaa totes ettei tommost ol pakko pittä ku muutaki keksitää. Ja teiänki äippä o keksiny. Herrasmiähe harmaat.
    Nim pal kiva kuulla et ootte paranemas ja koht iha täyres vauhris.
    Iso pusu kummalki, jos se jottan auttas. Toi veli on kyl hyvä assia, mul ei ol ku toi äippä yleensä. Ne kaks o majaillu tääl jo jumalattoma pitkään, en tiä meinaavak kokonas jäärä. Mää kyl toivo et menisivä kottiis ....ainaki välil.
    Terveissi Essilt. Äippä lähettää paranemissi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi, me ollaan niiiin onskuna, ku sä määrittelit ton värin herrasmiehen harmaaks. Just niin.

      Pusut on otettu vastaan, tattista murunen! Ai, mut kuule NE KAKSI kuitenkin pitää sulle seuraa. Vai onks ne vaan ärsyttäviä?

      Poista
  21. Ei oo todellista!!! ;D
    Ootte kyl niin lutusii noissa vauvahaalareissanne! Hienoo kun ootte jo noin hyvin toipuneet. tsemppiä ja lipsutuksia molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuisku: Myrsky on ihan terve ja kyl määkin, mitä ny tää uus vaiva sitten ilmesty. Mä jousun käyttään tötsää ja potkupukua (noin luki lääkärin lausunnossa), jos Myrsky nuolee mun haavoja, mut eihän se tuu mun lähellekään.

      Myrsky haistoi nää haavat monta päivää ennen ku ne tuli näkyviin. Myrskystä tulis hyvä lääkärikoira. Tattista tsempeistä!

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!