Wiima-jälkikoiraharjoittelija:
Olipa jännä ja rankka mettäreissu sunnuntaina.
Äippä sanos, että ny kuule tyttö lähetään reissunpäälle
ja jännän äärelle.
Olin tiätty varppina menossa mukana.
Mut mua koitti melkonen ylläripylläri,
ku päästiin Enskun möksälle.
Enskulle tuli kylään Seppo niminen mettästysmiäs,
hänellä on tiätty mäyräkoiria,
ja hän sanos, että ny pääset tyttö haisteleen verijälkee.
Täh?
Olipa jännä ja rankka mettäreissu sunnuntaina.
Äippä sanos, että ny kuule tyttö lähetään reissunpäälle
ja jännän äärelle.
Olin tiätty varppina menossa mukana.
Mut mua koitti melkonen ylläripylläri,
ku päästiin Enskun möksälle.
Enskulle tuli kylään Seppo niminen mettästysmiäs,
hänellä on tiätty mäyräkoiria,
ja hän sanos, että ny pääset tyttö haisteleen verijälkee.
Täh?
Sit me mentiin kimpassa mettään,
jossa oli risukkoo ja mua korkeempia mustikanvarpuja.
Ensku ja Seppo hoki, että jälki, jälki, haista Wiima jälki.
Meinasin sanoo, että haista ite, mut en sitten sanonu kuiteskaan.
Okei, sit mä tajusin, että noi miakkoset haluu,
että mä seuraan sitä hajuu.
Ne sano sitä verijäljeks.
Homma lähti pelittään.
Sain kiitosta ja kehuja,
että ensikertalaiseks jälkikoiraharjoittelijaks
homma meni ihan mukavasti.
Pysyin melkkis koko ajan hajun päällä,
ja Ensku joutu nostaan mua siäl rytelikössä vaan kerran tai pari.
Että silleen, niiku kokonaisuutena meni kivasti.
Lopussa mua ootti peuransorkka,
mut siitä en tykänny,
haisi kummalle,
mut kai se kuulu tähän jälkihommaan.
En tiä viäl sanoo,
että tuleeko musta jäljestäjäkoiraa,
niiku että lähtisin vaikka ettimään haavottuneita eläimiä ja silleen,
aika näyttää.
Mut Ensku lupas tehä mulle tämmösen hajujälkiradan seuraavaks kerrakskin,
mut toivottavasti vähän helpompaan maastoon,
niiku tämmöselle tappijalalle sopivampaan, vaik sileelle polulle.
Joo.
Tattista Seppo ja Ensku!
jossa oli risukkoo ja mua korkeempia mustikanvarpuja.
Ensku ja Seppo hoki, että jälki, jälki, haista Wiima jälki.
Meinasin sanoo, että haista ite, mut en sitten sanonu kuiteskaan.
Okei, sit mä tajusin, että noi miakkoset haluu,
että mä seuraan sitä hajuu.
Ne sano sitä verijäljeks.
Homma lähti pelittään.
Sain kiitosta ja kehuja,
että ensikertalaiseks jälkikoiraharjoittelijaks
homma meni ihan mukavasti.
Pysyin melkkis koko ajan hajun päällä,
ja Ensku joutu nostaan mua siäl rytelikössä vaan kerran tai pari.
Että silleen, niiku kokonaisuutena meni kivasti.
Lopussa mua ootti peuransorkka,
mut siitä en tykänny,
haisi kummalle,
mut kai se kuulu tähän jälkihommaan.
En tiä viäl sanoo,
että tuleeko musta jäljestäjäkoiraa,
niiku että lähtisin vaikka ettimään haavottuneita eläimiä ja silleen,
aika näyttää.
Mut Ensku lupas tehä mulle tämmösen hajujälkiradan seuraavaks kerrakskin,
mut toivottavasti vähän helpompaan maastoon,
niiku tämmöselle tappijalalle sopivampaan, vaik sileelle polulle.
Joo.
Tattista Seppo ja Ensku!
