torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluperinteitä

  

Tuisku turisee: 
Joulu on menny sikamaisen hyvin.
Kinkkua piti vahdata,
ku aika kävi pitkäks ni kävin lukemassa iskän kaa kirjaa,
ulkona oli synkkää ja märkää,
oikeesti mekin ollaan tos viimesessä kuvassa.
Joku lapsi oli todennu, että ulkona on niin pimeetä,
että peikotkin eksyy metsään.


Välillä herkuteltiin perinteisillä joulujutuilla, joita Joulupukki toi.
Onneks Pukki älys jättää lahjat oven taa,
meinaan olis varmaan ollu tosi räväkän lämmin vastaanotto...


Välillä huilittiin.


Välillä venyteltiin ettei ihan jumituta.


Sitten taas tupsluurattiin.
Joulua ollaan vietetty niiku melko perinteisesti.
Äippälle on tullu kertymiä, kiitos suklaan, marmelaadin ja kinkun.
Toivottavasti tekin ootte viettäneet mukavaa ja rattosaa Joulua.

34 kommenttia:

  1. Pojat hei, teillähän on kissamaiset elkeet kun tuohon tyyliin venyttelette ja sohvalla makoilette. Sama meno minullakin. Jatketaan menoa samaan hyväksi havaittuun malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hianoo olla kissamainen! Pehmeetä laskua arkeen teillekin.

      Poista
  2. Teillä on yhtä märkää ja pimeää kuin meillä. Mutta muuten joulu näyttää sujuneen leppoisasti! Meillä ei käynyt joulupukki edes oven takana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on pimeetä ja aina märkää, kiva ku joutuu tassupyykille jatkuvasti ja maha on kylmänä.

      Ai, kui se Joulupukki unohti teil käydä, vaik oot ollu koko vuoden niiiiiiin kilttinäkin! Höh.

      Poista
  3. Kertymää on joka vuosi näihin aikoihin liikkeellä, eivät ole keksineet vielä rokotetta sitä estämään. Meillekin iski kertymä, koko porukalle. Ei voi mittää...
    Ja ihan selvästi on meitin Wuppe tullut teillä käymään, Wupen häntä tuossa yhdessä kuvassa vilkkuu peiton alta, mokomakin, on salapäiten lähtenyt reisuun.
    Täällä meillä on joulua voinut viettää kuivassa ja aurinkoisessa säässä, aattona oli vielä +12 ja nyt tänään +3. Teillä on ollut tosi kurja joulusää lähes koko Suomessa, onneksi Korvatunturilta on pukki päässyt reellä lähtemään, siellä on oikea talvi, tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän äippä niitä kertymiä kerryttää, me ei niinkään, mut oliko se Joulu ollenkaan, jos ei olis kertymiä. :D

      Hih, olispa tosiaan hauskaa, jos Wuppe olis piipahtannu meillä.

      Poista
  4. Siis kuinka liikuttava näky on tuo pienet hanurit pilkistämässä peiton alta! :D En kestä, mäyrien berberit ovat jotenkin extrasuloisia :D

    Ihanaa ja iloista joulunjatkoa teille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bebandeerokset on söpöi, tota meijänkin äippä hokee (ja näköjään kuvaa).

      Teil on hiano joulukuusi ja joulukuusivahti. :)

      Poista
  5. Saitteko sikaa? Me saatiin vain ihan vähän sikaa ja kalkkunaa, ovat kai liian suolaisia :(
    Teillä oli varmaan antelias pukki. Meilläkin oli, mutta henkilökunta pisti ison osan lahjuksista kaapin päälle, kun tuli vähän riitaa Onni-ärrierin kanssa.
    Ja eipä ole ennen jouduttu joulukävelylle sadevaatteita pukemaan ja lätäköissä kahlaamaan, kokemus sekin.
    Henkilökunta mussuttaa suklaata ja pipareita, me koirat saamme vai kieli pitkällä haistella. Toisaalta, eipähän tarvitse meidän pelätä joulun jälkeen vaakarikkoja toisin kuin eräiden muiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla saatu sikaa, just vissiin sen sualan vuaks. Äippä on kyl vetäny kinkkuu ihan sikana ja vissiin joutuu kohta meneen punnitukseen rahtivaakaan, meijän vaakassa loppuu numerot. ;D

      Helposti voikin tullaa toraa, varsinkin jos toinen osapuali ei ymmärrä ajoissa luavuttaa. Onni ei sit vissiin älynny olla koreesti. Joo.

      Poista
  6. Te ootte ihan joulutuulella olleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin ja ollaan edelleen. Juhlitaan ny oikeen perusteellisesti. :D

      Poista
  7. Te pojat olette oivaltaneet joulun perimmäisen idean: vuoroon lahjoista nauttiminen ja torkkujen ottaminen. Kertymiä on Palvelijatarkin taas onnistunut kiitettävästi kasaamaan, mutta nehän kuulemma hoituu tammikuun aikana kaikki suit sait vex.
    Että täällä taas kerran tultiin hyvällä tuulelle kuvianne katsellessa.
    Extrahyperkivaa uuden vuoden juhlinnan odottelua teille kaikille!
    Toivoskentelee Párek & Palvelijatar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kih hih, vai on sun Palvelijatteresi onnistunnu kertymien keruussa. Taitaa olla ton naissukupuolen helmasynti? Muilla on tipaton tammikuu, niin onks meijän mammoilla tikkariton? ;)

      Tiäkkö kuule Párek, mekin tullaan aina hyvälle tuulelle ku käydään lukasemassa teijän plokia. Vuoroon viarailuilla ja aina hyvä miäli. Joo.

      Poista
  8. Meillä ei näkynyt kinkkukanavaa, muuten on joulunvietto sujunut yhtä leppoisaan tahtiin. Mukavia jatkoja teille, toivottavasti vuodenvaihteessa ei pauku liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkkukanava oli ylen kiinnostava. :D

      Myrsky: Mä oon todella paukkuarka. Vissiin pääsen taas iskän ja äipän täkin alle luuraamaan. Muutenhan mä en sängyssä saa olla.

      Kiitos, samoin teille!

      Poista
  9. Tuliko kinkusta kypsää? Meillä onnistuttiin epäonnistumaan kinkun paistossa:( Tiitu ei saanut kinkkua, ettei tule taas kipiäksi:( Kivoja kuvia on taas äippä onnistunut ottamaan!
    Joo, muuten ei oo kyllä oikein jouluista tunnelmaa täälläkään, tuolla pimeässä, vesisateessa on pitänyt litsutella tänäänkin ja suihkuun pitää mennä kotiin tultua - ei kivaa:(:(
    Toivottavasti saadaan vielä luntakin ja VÄHÄN pakkasta! Mukavaa joulunjälkeistä elämää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin osasin paistovahtina toimia ja näyttää kinkku kelpaavan meijän ihmisväelle, joten murakkaa tuli kinkusta.

      Toivotaan tosiaan himppusen lunta, niin nähään paremmin ja vältytään jatkuvalta tassujen pyyhkimiseltä. Me käytiin jouluna saunassa, ei me löylytelty, vaan pestiin. Haistaan nyt hyvälle, äipän mielestä, meijän miälestä haistaan tytöiltä. Muiskut!

      Poista
  10. Niinkus Maria jo sanokin, niin mäyristen peput ovat suloisen hellyyttäviä. hauskasti ootte peiton alla. Eikös tule liian kuuma? Terkkuja M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään lämpösestä ja useen ollaan tolleen, että bebandeerokset on täkin ulkopuolella. Tuulettumassa. :)

      Poista
  11. Teijän joulu on tainnu olla oikein onnistunu. Herkkuja on riittäny ihmisille ja mäyräkoirille. Se on hyvä, tasapuolinen pitää olla.
    Kinkunsulatusmuiskut, muruset!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oli soma joulu, herkkuja ja rapsutuksia oli tarpeeks, äipälle kyl herkkuja oli tarjolla liikaa (lue kertymiä tuli roimasti). Lenkuroidaan!

      Makoisat muiskaukset sulle Mirkkunen!

      Poista
  12. On teillä pojat ollut makee joulu! Just noin sitä pitää viettää! Tänään meikäpoika lähti kunnon lenkille, kun täällä ei satanut. Ovat tehneet tuohon meidän lähelle joen yli uuden sillan ja äippä vei mut sille. Uskalsin mennä yli ihan muina miehinä......tai kyl mua vähän pelotti! Eilen mä tosiaan olin täällä yksikseni kun perhe oli kylillä, mutta ei mua haitannut yhtään. Lahjapaperikassin kanssa oli kiva leikkiä. Kinkkua on tullut syötyä ja joulupukki toi paljon kaikkia herkkuja. Ison ihmisveikan ostamat (siis joulupukin hankkimat) poron kylkiluut ovat tosi hyviä. Mukavia välipäiviä! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magiaa oli ja ihan parasta ku kaikki oli kotona koko ajan. Sunkin joulu kuuloostaa just laadukkaalta, varsinkin kunnon lenkura oli varmasti mainio, niin sulle ku äipälles. Mekin käytiin äipän kaa tutustumassa kunnan pururataan. Käpeksittiin 1,5 tuntia ja oltiin ihan tasassa.

      Sulla oli poron (Petteri Punakuono?) kylkiluita meillä jotain lonkkia. Herkkua oli. Kiitos, samoin, Eka ja kotiväki!

      Poista
  13. Täälläkin oli mukava joulu:-) mitä nyt siskon holskut välillä vähän sotkivat ja sekottivat maailman hyrskynmyrskyn.

    Mutta aivan sairaan ihania kuvia<3 tuo kinkuvahtaus, pyllyt peiton alla ja venyttelynuva= awwss<3:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on hauska ku se on välillä hyrskynmyrskyn. :D

      Poista
  14. Pipukka:
    Moikka. Joo, meilläki oli mukava ja rattonen Joulu.
    Keh keh, mahtava Tuisku-kinkkuvahti!!! Kinkku valmistuu niin älyttömän hitaasti, ei ihme että kävit lukasemassa välillä kirjaa.
    Mie sain jouluaattona muutaman siivun kinkkua ja siivun tytinää, eli alaToopia, niin kuin äippä oli pienenä tyttönä kirjoittanut vuoan kanteen, siihen vanhaan aikaan kun sitä vielä kotona viitsittiin valmistaa. Kinkusta joo tykkäsin, mutta sitä en saanut enempää suolaisuuden vuoksi. Tytinästä en tykännyt, mutta söin myöhemmin sen nälkääni. Sanovat kuulemma, että jouluna saa syödä yölläkin, eli tuumasta toimeen. Niinpä viime yönä herätin äipän puol kolmen aikaan ja sanoin sille, ”nyt pötyä pöytään ja sassiin”. Niinpä sain keitettyjä hirven luita Nams. Niitä jälsin sitte äipän mielestä aivan liian kauan ja valvotin sitä. Joo oli Joulupukki kuullut tontuilta viestin, ettei meille kannata tulla, joten koirakummitäti välitti mulle kaks lahjaa: purutikun ja purukengän. Tuolla ne vielä ovat koskemattomana. Voisin ehkä käydä piilottamassa ne jonnekin ovelaan paikkaan, ettei äippä löydä niitä. Joulukoristeluhommiin sain myös osallistua. Vein pari kenkää ruokapöydän alle… minusta ne oli sillä ihan nätit ja muuhun koristeluun sopivat. Örkki vietti Joulun makuuhuoneen nurkassa. Mieku en hyväksynyt sitä omaksi unikaveriksi, oli äippä vienyt sen omaan sänkyyn. No, menin äipän viereen nukkumaan, niin kuinkas ollakaan venyttelin siellä kauniita siroja sääriäni …. Hups Örkki lensikin lattialle. Voi mikä vahinko Keh, keh. Olisin voinut suolistaakkin sen mut kun en osaa. Äippä sanoi, että opettaa suolistamisen avaamalla Örkin vatsan ja piilottamalla sinne nakin palasen ja ompelee Örkin taas kiinni ja kun nakki on muumioitunut ja tuoksuu Örkin vatsassa niin alkaisin kiinnostua… mikä ”ihana” siellä tuoksuu ja näin innostuisin suolistamaan. Äippä on kyllä kerran aikaisemmin löytänyt mun piilottaman muumioituneen nakin, mut se oli ollut kivikova, eikä tuoksunut millekään. Ehkä sinne massuun pitäs laittaa kalanperkeitä, että tuoksus kunnolla!!! Ei, sitä ei äippä hyväksyis. Parasta Joulussa on ollut se ku äippä on ollut kotona, siis yhdessä olo. Nukuttu ja syöty vuorotellen. Vähä mie ihmettelen sitä, ku sillä on kiire ja se kerkee nukkumaan vähemmän niin se valittaa siitä. Nyt taas joulupäivän maattuaan sanoi, että tulee hulluks ja kipeeks tästä nukkumisesta. Ota siitä sitte selvää. Mie ainaskii nukun monet päikkärit ja välipäikkärit päivässä. Suklaata äippä ei oo syönyt tänä jouluna. Jos kertymiä on tullut, niin ne ovat tulleet kinkusta ja kalaherkuista. Taitaa kohta muistuttaa tsekkiläistä kuulantyöntäjää. Ollaan me käyty lenkuralla, vaikka sää on ollut täälläkin huono. Räntää, sohjoa, pimeää ja liukasta. Mutta kesää kohti mennään ja vuoden pimein päivä on jo takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuisku: Todellakin sain istuu uunin edessä pitkään ja välillä kävin jopa päikkäreillä ennen kuin kinkku kypsyi. Meit oli siis kaks kypsää: kinkku ja minä. Ja arvaa mitä Pipukka! Mä en saanu ees palasta maistiaisiks siitä kinkusta. Hirmee vahtimisurakka ja palkkioks ei mitään. Reilukerhomeininkiä.

      Tytinä on herkkua, meil on sitä usein, saadaan kyl itte sitä harvoin, ku ihmisväki lotasee sen tytinän melko hätäseen.

      Osta sille Örkille menolippu meille. Kyllä me se suolistetaan, keh heh.

      Kui teijän äippä on pysyny noin lujana ettei oo syäny suklaata! Respektit aiheelle. Meijän äippä on lapioinu suklaata ja muuta herkkumättöö koko valveillaoloaikansa naamariinsa. Joo, ja sen huamaa. Kohta varmaan kierii meijän piharinteet alas. Puuskuttaakin ku höyryveturi. Ei oo kaunista katteltavaa eikä kuunneltavaa, ei oo.

      Mukavia tassutteluja teille ja muutenkin ilosta menoo!

      Poista
  15. Aivan mahtavan hauska kuvasarja teidän poikien joulusta! Nyt palaillaan jo varovasti arkeen ainakin täällä Snabelbackassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ku tykkäsit meijän kuvista ja puuhista. Arki on lepposta, ainaskin nää välipäivät ennen uutta juhlaa.

      Poista
  16. Meil joulu menny niinku teilkii. Kinkkuu ei saatu kukkan ku äippä sanos et meil tulee semmottet mikkihiirikorvat. siis semmoset pallot ja punaset ku tontun n uttu. Mut meil oli sit laitettu kalkkunarullaa. arvaa vonkataak me sitä ain ku joku jääkaapil mene.
    yhtmitta o satanu ja me ollaa silti käyty lenkil. sadetakit pääl ja menoks. Äippä on täälki mussuttanu suklaatii eikä yhtän antanu meil. Väittä et se o vaarallist. jos o nii mitä ite syä eli me ei siis uskota sitä. koht o uusvuas ja alka paukkuma. mee ei kyl kettän sitä peljätä yhtä. ikkunast katotaa ku hianot raketit lentä. Yks uusvuas tuli kyl yks raketti terassil asti ku joku torvi ampus iha vinkural rakettejas. Sitä äippä pelkä kyl.
    Terveissi Essiläst ja oikke hyvä uutta vuatta sinne. Pususii teil pojat, vuaren viimoset.hihii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi, me heitetään ihan villi veikkaus, että te ootte varppina jääkaapilla, ku sen ovi narahtaa. :D

      Myrsky: Mä en tykkää tulituksista. Istun ku tatti äipän sylissä ja tärisen. Tuisku ei oo moinaan, vaik muuten säikkyy omaa varjoonsakin. Hyvä ku ette pelkää raketteja. Vaik meil ei ammuta yhtään rakettia, niin äippä kerää viäl juhannuksenakin pommin raatoja meijän pihalta ja pellolta. Että silleen.

      Pusui ja muiskui!

      Poista
  17. Tämän pojan joulu on ollut yhtä matkustamista ja hössötystä, käykää kurkkimassa mitä tuo emäntä on tarinoinu meitin blogiin. Onneksi välillä on voinut ottaa melkein-pappakoiran arvolle sopivat torkut ja sitten taas menoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mufi, sulla on tosiaan ollu vaiherikas joulu, mut hyvin näytät sopeutuvan ja osaat käyttäytä kuin Herrasmies konsanaan. Me ei selviydyttäs sun tavallas, meinaan ollaan gaumeen epäluulosia (Tuisku) ja kovia haukuun molemmat. Respektit.

      Mut onks sun mummollas mäyris toi Jessi Neiti?

      Kinkkuluu oli varmaan tosi hyvää. Meil oli luuton kinkku eli tosi huano ostos koko kinkku. Saatiin vaan vahti sitä, eikä yhtään hiukopalaa palkaks.

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!