lauantai 23. maaliskuuta 2013

Myrsky, 2 komeaa vuotta, tänään

Täytän tänään kaksi vuotta. Pitäiskö mun hokee kuten äippä saadessaan kakkosen matikan kokeista, että 2 2 2 2 2 2 kakkonen KAKKONEN Kepponen kAkKoNeN. En kuitenkaan sorru moiseen. Juhlitaan ihan perhepiirissä, lahjoja toivottovasti silti saan ison kasan.

Tässä pentukuviani. Muistatteko Dumbo-korvani? Ihan parhautta.

  

Katseestani on tullut suorastaan tavaramerkki:

  



Lopuksi pieni tarina:

Autoin iskää laatoittamaan (Vuodatus 15.7.2011)

Äippä kutsuu minua pikkuapurikseen. Ahkera kyllä olenkin ja topakasti kiinni työn reunassa ja kaikessa innolla mukana. Iskä laatoitti Kasvulan lattiaa ja menin heti tarkistamaan, että tuleeko siitä mitään. Hyvä, kun menin, sillä…

  
  
Laatat olivat könöllään Kasvulan ulkopuolella. Mitä, mitä merkillistä?
Nämähän ovat ihan vinksin ja vonksin. Ihan omatkin jalat vippaavat.
Hei iskä, kato tässä kohtaa on noussu reuna ylös. Ettes viittis korjata.

  

Noh, nyt näyttäs menevän paremmin.
Annas kun mä vähän vielä painan. Näin.
Joo, tähän voi jo asentaa uuden laatan. Tasasta on.

  

No noin, tuo vaan. Minä pidän ulkoreunaa silmällä.
Noin.
Ja tässä se nyt on. Lattian suorin laatta. Tämän jälkeen iskä huusi, että äipän pitää hakee pikkuapulaisensa pois. Kiittämätöntä!

28 kommenttia:

  1. Onnea & onnea! Kaksi komeaa vuotta! Toivotaan lahjaksi parit pallot ja ehkä yksi laatoituskeikka ;D

    VastaaPoista
  2. Pipukka:
    Hirmeesti Onnee sulle Myrsky-kamu!
    Toivottavasti saat tänään lisäherkkuja ja ISOn kasan lahjoja. Tuisku-veli voi kyllä ihmetellä, miksi kaikki lelut annetaan tänään vain sinulle?... mutta parhautta on jakaa lahjat pikkuveljen kanssa.
    Ihanat pentukuvat. Mukava muistella millainen sydänten murskaaja olit jo silloin. Dumbo-korvakuva on yksi parhaista.

    VastaaPoista
  3. Hurjan isot onnittelut sydäntenmurskaaja Myrskylle!

    VastaaPoista
  4. iiih voi jukra, onnea paaaljon Myrsky! <3 sun korvat on ihan mahtavat ja oot meidän mielestä erittäin pätevä laattamies. olet über super ihana Myrskyliini, terkkuja pikkuveljelle. :3 <3

    VastaaPoista
  5. Onnee, kaveri! Herkkuja, haleja ja hupileluja!
    Harmi, kun nuo korvat eivät pysyneet kasvutahdissa mukana.
    Äipälle kans onnee matikan kokeesta! Oliko se 2/3 vai 2/5? Tai mitä välii, suoritettu mikä suoritettu:)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea! Valloittava hymy sulla tuolla ekassa kuvassa :)

    VastaaPoista
  7. Moi ja Onnee Myrsky <3<3
    Kyl mun on pakko sanoo, et noi sun korvas o ihan mahrottoma hianot. Harmi kunnes sää pitäny niit ja kasvatit ton ropan niinku sopiviks niihi. Mut kyl olet komia nyttenkii.
    Paljo lahjoi ja paljo pusui sul tänäpän. täälki ois yks iso pusu, tul hakema.

    terveissi Wssi

    VastaaPoista
  8. Paljon Onnea ja Iloa 2-vuotiaalle!
    Sulla on komiat korvat, joilla varmasti kuulee hyvin. Onkohan koirilla samanlainen valikoiva kuulo, kuin esim. kissoilla ja ihmisillä?

    VastaaPoista
  9. Sylillinen aurinkoisia onnitteluja muiskujen kanssa!
    Tietysti muistetaan nuo sun ihanat korvat;) Ne on kyllä niiiiin mainiot lärpäkkeet, vai mitä;D

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea ja herkkundaaleja päälle! Tuo laatoituskuvasaja on kyllä huippu!

    VastaaPoista
  11. Onko siitä jo kaksi vuotta aikaa? Onnea synttäripäivän johdosta! :) Hyvässä seurassa aikakin kuluu nopeampaa :)

    VastaaPoista
  12. HiRRRmuisesti Onnea Myrskyliinille! ♥

    Mä niiin muistan noi sun korvat, katseet ja ton, kun olit laatoitusapu..mestarina - ihan parhautta tosiaan! Jatka samaan malliin! :)))

    VastaaPoista
  13. Ihan hirmuusti onnea Myrsky!! Vitsit, kuinka aika hurahtaa. Ihan äsken olit pikkainen ja nyt tomera 2-vuotias mäykkymiäs. Terveisiä, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  14. Myrsky, jotkut miehet eivät osaa tiimityötä, ahertavat mieluummin yksikseen. Varsinkaan eivät tykkää siitä, että joku viisaampi on neuvomassa. Siis ihan perherauhan takia jouduit poistumaan takavasemmalle...
    Voih, Myrsky, sun lapsuudesta muistan parhaiten ne sukat, pidempiä ruttusukkia ei ole maailmassa nähty ja sitten ne maata laahaavat korvat, mihin ne on häipyneet? Sukat ja korvat takas! Toivoo Vili ♥ Onnea kans, melkein unohdin.

    VastaaPoista
  15. Mahdottoman paljon onnea, toivottavasti sulla on ollut oikeen Myrskyisän hieno päivä! Me muistetaan myös toi sun laatoitusurakka, sää se oot kyllä ollut niin avulias poika pienestä pitäen! Paljon terkkuja, t. Laura ja Mauri-setä

    VastaaPoista
  16. Mega-onnea ja superlahjoja upealle kaksivuotiaalle Myrskylle!

    VastaaPoista
  17. Jättiläisonnittelut! Toivottavasti sait hirmeen paljon lahjuksia ja jauhislihaa!:)

    VastaaPoista
  18. Onnea ja synttarimuisku kissamammalta lontoosta

    VastaaPoista
  19. Santeri käski kirjoittaa näin: Onnea Myrskylle! Ollaan melkein samanikäiset. Minä täytin kaksi vuotta viime viikolla. Sain lahjaksi herkkuluun ja uuden vinkuvan ja röhkivän pesukarhu-retkulan (emännän huom. retkula on pehmolelu, josta puuttuvat täytteet). Aluksi vähän pelkäsin retkulaa sen röhkimisen takia, mutta en pelkää enää, ja olenkin jo repinyt siltä molemmat korvat ja kuonon. Toivottavasti sinäkin sait mukavia lahjoja!

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea Muisku! Eiku Ruisku! Eiku nyt hetkonen .. Tyrsky? Eikun oikeasti kiusaan ;) Paljon onne MYRSKY <3 Susta on kasvanut komea kaksi vuotias jässikkä!

    VastaaPoista
  21. Paljon paljon onnea ihanalle Myrskylle! Kaks vuotta on just hyvä ikä! :)

    VastaaPoista
  22. Paljon paljon synttärimuiskauksia Myrsky-murulle!<3
    Olet tullut aikamiehen ikään!:D

    VastaaPoista
  23. Myöhästyneet, mutta sitäkin mahtavammat onnentoivotukset ihanaiselle Myrskyliiniselle. Muiskuja sulle ja Tuiskulle! T: Elli

    VastaaPoista
  24. Myöhästyneet mutta sitäkin lämpöisemmät onnittelut synttärisankarille! Toivottaa Pimu, Typy ja emäntä

    VastaaPoista

Kiitti kommentista, kamu!