Museokoira ja vähän muutaki

Wiima: Olin äipän kaa tyttöjenretkellä Saaren kansanpuistossa.

Siäl on söpön pieni museo,

mihin on kerätty entisaikasia tavaroita.

Semmosia ikivanhoja ja hapertuneita,

vähän niiku meijän äippäki.

Ku on lukukoirii, opaskoirii, kamukoirii,

niin voisko olla myäs museokoirii?

Heti ilmottautuisin esittelijäks ja oppaaks.

 Aina on aikaa myäs palloilla veliveikkojen kaa.

 Tuisku-veikka ei oo ainoo meijän perheessä,

jol on pallosilmää sekä siappauskykyä.

 Meil kävi Tara-neiti kyläs.

Se on jo aika vanha, eikä jaksanu hirmeesti innostua leikeistä.

Sitä kiinnosti enempi ruaka.

Sit se vissiin luuli, että mä oon sen pentu.

Tara on rauhallinen, ystävällinen ja nätti.

Leidi.

 Annoin ohjeita veljille,

että kui ne saa pallon ylös lammesta.

Eihän ne saaneet, ku kumpikin pelkää tassujen kastumista.

Mamerot.

Noh, äippä sen pallon joutu lopulta onkiin lehtiharaval.

(Äippä: vesi on puhdasta, vaikka näyttää oudon vihreältä kuvassa.)