maanantai 25. joulukuuta 2017

Herkullinen joulu

Valtakunnan epävirallisina sääkoirina kerrotaan,
että on taas säät heitelly äärestä reunaan.
Joo.
Oli myrskyä, tuiskua, viimaa sekä räntää 
(sopiva nimi neljännelle koiralle?),
välillä paisto aurinko ja oli pikkupakkanen.
Eipä meitä kyl säätilat haitanneet, 
saatika estäneet pihailemasta.
Joo ei.

 

Puhurit on ku luatuaja puuhastelemaan ulkosalla.
Sisko-Wiima on kyl niinpalj vauvva,
että sen piti välillä huilia.
Me opetettiin sitä pelaan älypeliä.
Ei ihan viäl onnannu,
kyä se siitä viäl oppii, viksu likka.

 

Äippä yritti ottaa meistä joulupotrettia,
mut ei onnannu.
Kolmen koiran saaminen samaan kuvaan on haasteellista,
vaik tarjolla olis kui maukkaita palkintoja tahansa.
Varsinkaan kun toi tinttara ei ymmärrä,
mitä tarkottaa "paikka".
Istua se kyl jo osaa ja tulla ruakakupilleen.


Saatiin hianoja joulukortteja.
Sirpalta ja Tiitulta tuli ittetehty kortti kolmella koiralla,
Naukulan kerholta tiätty söpö kissakortti,
Koiramamman kortissa oli peurankuva,
naapurin Anastasia-tyttöseltä tuli nätti kortti,
ja kyl meijät mainittiin kaikissa muissakin korteissa.


Aattona aurinko helli ja häikäisi loistollaan.
Kertakaikkisen onnistunnu ja herkullinen joulu!


10 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar25. joulukuuta 2017 klo 10.10

    Kolme onnellista puhuria pihamalla temmeltämässä on ihan parasta katseltavaa. Ihan olette kuin aina olisitte trio olleet. Wiimasta kasvaa tosi fiksu likka, kun sillä on hienot vellokset opastamassa. Älypelin salat vielä valkenevat Wiimallekin, kunhan (jos) maltti kasvaa. Mikäli isäänsä tulee saatatte kyllä joutua odottelemaan sen maltin löytymistä ;)
    Aurinkoista joulupäivää vauhti-triolle ja rentoa eloa palveluskunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párek ja Palvelijatar, juu, ollaan puuhakkaita puhureita. Wiima reenaa montaa asiaa päivittäin niiku ny pantaa ja talutinta. Ei vielä ihan luonnu...
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Teillä on ollut mahti joulu! Aurinko ja kaikkea. Emäntä kyllä tietää kuinka vaikea on saada kolmesta koirasta hyvä otos, kun sillä se ei meinaa onnistua kahdestakaan. Täällä on lunta ihan mahottomasti. Jopa me meinataan upota hankeen. Teillä on just soppelisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo ja Vito, no niin, tosilla lunta liikaa ja toisilla liian vähän. Höh. Meil on lunta tosiaan ihan soppelisti, pystytään pinkoon pihalla, jopa Wiima. Ilosta menoo!

      Poista
  3. Ompa sielläe ollunna mahtavan hieno joolu. Ja ihan ilimoo myöten. Meellä ee aarinkoo kyllä näkynnä. Pikku-Wiiman ensmänen joolu <3 Kyllä sielä teellä eletään sittä mukavata aekoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iivari, mukavaa tosiaan oli ja Wiima pysyy joukossa ja letkassa aina mukana, hännänhuippuna, mut on se kyl terhakka typsykkä, tulla rehveltää perässä piänillä käpälillään kiitettävästi.
      Tänään tapahtu ihme! Wiima heräs vasta klo 6. Olikin äipän eka yö, kun sai nukkua kunnolla Wiiman saapumisen jälkeen. Kyä me niin siitä siskosta tykätään!

      Poista
  4. Ai että Räntä olisi nimeltään teidän neljäs laumanjäsen :)
    Hieno auringonpaiste hellinyt teitä aattona, ei ihme jos siellä temmellystä riitti.
    Saas nähdä kun Wiima tuosta aikuistuu päihittääkö veikat älypelissä...vai voiko siinä tulla tasapeli ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinukka ja Nero, iskä sano, että jonkun täytyy muuttaa pois, jos meille tulee vielä neljäs koira. :D
      Viksuna likkana Wiima voi hyvinkin päihittää meijät.

      Poista
  5. Kovasti on Hupsu kade teille noista lumikeleistä. Meillä oli täysin lumeton joulu. Allekirjoittanutta se ei tosin haitannut. Räntä olisikin kyllä hauska koirannimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi ja Hupsu, voi että, olipa harmi ettei teil ollu lunta, kun Hupsu on just semmonen koira, mikä lumessa tykkäis pehuata, pörrönen komee turkki ja kaikkee.

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!