sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Wiima: Hei, tämmönen mä nyt sitten olen!

Heippa kaikille!
Mä olen Wiima eli Tuulisten Poikien uutukainen sisko.
Alla olevan myssykuvan on ottannu koiravalokuvaaja Tuomo Nyqvist.


No, olipa eilen melkoinen hulinapäivä,
mut hienosti olen kyllä saanut hommat tassuun.
Tulomatkalla autossa joikasin jonkin verran,
mut kohtuudella, kehus iskä.

Olen pissiny enimmäkseen ulos,
ja muutenkin on vatsa toiminut hyvin.
Syönykin olen säntillisesti sekä tutustunut tähän talouteen
nuuskien paikkoja perusteellisesti.

Mä olen tosi pieni, painan vaan 1,6 kiloo,
joten kaikki lelut ja tavarat on ISOja.

Ainoo huono homma on noi peräkammarinpojat.
Varsinkin se toinen, raitapaita, Tuisku.
Se haukkuu ja murisee mulle.
Eilen illalla nukuttiin samalla sohvalla,
mut turvallisen välimatkan päässä toisistamme ja
välillä se tiikeripoika tuijotti mua murhanhimosesti.
Hui kauheeta, ku pelotti!
Se vanhempi, Myrsky, käyttäytyy rauhallisesti, onneks.

Yö meni hyvin.
Nukuin omassa kopassa äipän vieressä lattiapedillä.
En pahemmin piipitellyt kehui äippä.
Koiraäitiä, veljiä ja tätejä tuli kyllä välillä ikävä,
kun joutu yksinään nukkumaan.

Tässä koostetta mun tulostani, olostani ja silleen.
Äippä kehuu mua reippaaksi tytöksi.


30 kommenttia:

  1. Oletkin aivan syötävän suloinen! Kumma, etteivät veljet ymmärrä. Kyllä ne pian tottuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, ollaankin melkein nimikaimoja. :)
      Outoja nuo uudet isoveljet, minä olisin mielelläni leikkinyt niiden kanssa, ihan niiku pikkuveljieni kanssa syntymäkotona. Kyllä minä vielä ne kiedon tassuni ympärille. Ai niin, puhuuvat jotain outoa murretta, ehkä ne ei vaan ymmärrä mun puhetta. ;)

      Poista
  2. Voi kuinka ihana pieni oot! <3 Tervetuloa uuteen maailmaan! Ja onnea kotiväelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi ja Hupsu, niinpä, olen soma ja viksu, kaikki samassa paketissa. Kotiväki kiittää!

      Poista
  3. Paljon onnea koko laumalle !
    Pojat katselee tosi uteliaan näkösenä,, ehkä ne ei vielä tajua että Wiima on tullut jäädäkseen :) Tosi söpöä kaikki 1,6 kiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea pikku-Wiiman kotiväelle uudesta perheenjäsenestä <3
      Perheen miehistä ainakin yksin on täysin myyty, kuvista päätellen :D Kyllä ne pojatkin heltyy, kun sivumulkoilet suurilla pentusilmillä ahkerasti.

      Poista
  4. Moi Wiima! Kissatäti täällä pökräilee, koska sä oot niin hurjan söpö ja niiiiiiiiiiin pikkuriikkinen <3
    Onnea koko perheelle <3

    Ps. Peräkammarin (!) pojjat kyllä sut sitten ajan kanssa ottaa hyvin vastaan, se toinenkin ;) Ne vaan on vähän tollaisia, ne pojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kih hih hih, mä kyl tosiaan olen söde, mulla on hassuttassut ja vinksinvonksinviikset, Taru.
      Pojat on kyl ihan pöljiä, äriseevät mulle koko ajan.

      Poista
  5. Olet sinä Wiima niin suloinen tyttö! Se Tuisku on vaan mustasukkainen kun on tähän asti saanut olla perheen vauva. Kyllä se tottuu. Myrsky jo tietää ettet ole uhka vaan uusi kaveri. Kyllä te totutte toisiinne. Ihanaa ensimmäistä adventtia teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, toivottavasti pojat tottuuvat, muuten mulle tulee muutto Koiramammalle, mikä ei tiätty ole yhtään huono juttu, sekään.

      Poista
  6. Hei tyttäreni Wiima! Hienosti pärjäät siellä ja todella hyvän kodin sait. Puhurit ovat fiksuja kavereita. Ovat vielä hämmentyneitä, kun sinä saat niin paljon huomiota.
    Palvelijatar sanoo ymmärtävänsä, että maailma näyttää sinusta kamalan isolta ja oudolta. Mutta pian olet ottanut uuden kodin haltuusi ja kietonut porukan tassusi ympärille :)
    Onnea ja iloa kaikkien elämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule iskä, noi Puhurit taitaa olla mainettaan tollukampia, molemmat. Hammasta näyttäävät ja ärisevät. Aattele! Äippä laitto viestiä koirakuiskaajalle, että miten tästä jatketaan. Tattista!

      Poista
  7. Tervettulloo plokimualimaan pikku Wiima! <3 Että sinä oot sittä pienj ja sievä :) Se raetapaeta poeka on vähä mustasukkanen vuan kyllä se siitä laahtuu. Ihanaan kottiin oot tullu ja sulla on sielä hyvät veljet ja olot. Ja Tuisku kuule, äepällä ja iskällä riittää rakkaatta ihavvarmasti teelle kaekille. Että oo huoleti ja herkijä murisemasta sievälle siskolle.Seon pikkunen tyttö ja tyttöjä pittää ymmärtee aena mualiman tappiin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Iivari! No juu, mä olen kyllä niin pieni, että kaikki hämmästelee. Äippä sanoo, että mun takakäpälät on kuin pupujussilla, somat.
      Ärinää tosiaan tulee, vasemmalta ja oikeelta, mun pitää olla aidan takana turvassa, toistaiseksi.

      Poista
  8. Voi miten ihana prinsessa oletkaan! Alku on aina hiukan hankalaa, ikäväkin vaivaa, mutta palvelusväki on hyvää ja rakastavaa - päivä kerrallaan ja isot pojat vain kiedot sievän tassusi ynpärille, kyllä se siitä...hiljalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, niin, en edes yritä olla vaatimaton, sillä minä tosiaan olen prinsessa ja söpönen. Palvelusväki on tosi aulista, mutta nuo mörököllipojat ovat rasittavia. Minä jo vähän komensin niitä...

      Poista
  9. Oijoi mikä söpötär, onnea ja menestystä lauman uudelle tulokkaalle! Ja kyllä ne pojatkin hyväksyvät pennun, kunhan ehtivät rauhassa tutustua. Vikkelä ja terävähampainen pentu voi olla aika outo otus, jos sellaisesta ei ole aiempaa kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Lukukoira Sylvi! Minusta pitäisi tulla kaltaisesi kaunotar, aika näyttää. Veikat ovat jurottavia peräkammarinpoikia, mutta kyllä minä ne vielä kesytän.

      Poista
  10. Me vähän aateltiinkin, että tänä viikonloppuna sä Viima tulet sun loppuelämän kotiin. Älä kuule välitä niistä veljien murinoista. Ne on vaan mustasukkaisia. Muutama viikko ja sä näytät niille pojille kaapin paikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin, että yhteiselämämme alkaa sujua, Hugo ja Vito. Olis meillä kaikilla paljon mukavampaa sopuilla.

      Poista
  11. Huomasin Wiiman kuvia katsellessa lauleskelevani mielessäni ”Ja sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla ja kylpee yhdeksän pilven alla ja...” Onnea uuteen kotiin js koko perheelle!

    VastaaPoista
  12. Tervetuloa Wiima! Sinua on jo vähän yksi jos toinen tainnut odottaa saapuvaksi. Mutta voi Tuisku! Älähän nyt siskolle vihoittele. Toisaalta sisarkateus on kai ihan normaalia, että jospa tilanne siitä rauhoittuisi, kun tutustutte.
    Onkohan teidän royal canin -kuppi isompi kuin Lucy-neidin samannäköinen kuppi vai oletko sinä aivan älyttömän pieni?! Onnea uudesta kodista ja uudessa kodissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy ja Roni, olen ihan älyttömän pieni eli kuppi on normikokonen. Tuisku on jo hieman kiltimpi, mutta vain hieman.

      Poista
  13. Lämpimät onnittelut koko teidän sakille ja tervetuloa pikku Wiima! Teistä kolmesta tulee varmasti ylimmät ystävät. Muistan, kun Typy tuli meille. Pari viikkoa meni Pimulla alkujärkytyksestä toipuessa mutta sitten alkoi yhteiselo sujumaan. Typy taas hyväksyi Hipun melko nopeasti. Jokainen on oma yksiönsä, totuttelu vaatii aikaa puolin ja toisin. Mutta olet Wiima saanut ihanan kodin, jossa kelpaa olla. Hienot isoveljet tulevat varmasti rakkaiksi. Kaikkea hyvää elämäsi tielle, pikkuneiti!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typyn ja Hipun emäntä + Tytöt, kiitos kiitos kiitos! Olipa lohdullista kuulla, että muillakin on ollut alussa sopu hakusessa. Veikat ovat jo hieman sulaneet, joten eiköhän me viikon kuluttua mahduta samaan huoneeseen.

      Poista
  14. Ooo, Onnea Wiima erinomaisesta kotivalinnasta! Peräkammarin pojilla kestää ehkä hetkisen tottua vieraaseen tyttölapseen, mut vartohan vähäsen, eiköhän se kylmä sota muutu pian rauhaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi ja Taika, kiitti! Peräkammarin pojat ovat olleet parivaljakkona niin kauan, että yhden tyttölapsen on tosiaan raivattava itselleen aukko siihen seuraan. Kyllä tämä tästä etenee...

      Poista
  15. Aivan ihana 💖 Nyt tulee uudenlaista eloa teillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan säpinää ja säihkettä talossa, Marjatta, sekä meillä koirilla hauskaa, kun könä-äippä konttaa lattialla ja yrittää puhkuen nousta sieltä ylös.

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!