tiistai 11. kesäkuuta 2013

Rohkelikkomoodi

Me tykätään linnuista, siis silleen, että ajetaan niitä takaa ja mitä suurempi lintu, niin parempi meteli. Joo. Niiku fasanaanit. Mahtava ääni.

Eilen lähettiin lenkuralle ja heti pihalla törmättiin ekaks räksälaumaan. Joo. Varmaan arvaatte, että vauhditettiin niitten lentoo. Sitten tuli vastaan tirppa. Talitintin poikanen oli vissiin siitä poikueesta, minkä äippä pelasti. Sille me ei rähisty, mutta tuijotettiin tiiviisti.


 

Meijän äippähän ei oo mitenkään rohkee ihminen. Silleen vähän hauskaa, kun hän kirjottelee dekkarinovelleja. Me ollaan sitten otettu semmonen rooli, että puolustetaan laumaa ja suojellaan kanssa. Tästä on seurauksena valjaissavetämistä, rähinää ja äipän suhinaa.

Äippä on nyt ryhdistäytynyt katteltuaan Koirakuiskaajaa. Kun vastaan tulee koiria, lapsia, juoksijoita, mopoilijoita, hevosia laitumella tai mitä tahansa liikkuvaa tai liikkumatonta, niin äippä oikasee ryhtinsä ja tuijottaa päättäväisesti eteenpäin. Nyt mennään eikä meinata!

Joo, me aateltiin auttaa äippää ja ollaan nätisti, kun äippä siirtyy tohon rohkelikkomoodiinsa. Meijän käy häntä sen verran sääliks. Me ollaan niiku että ei huomattas mitään, vaikka hetihän me hoksataan, että edessä on nyt jotain äipälle ahdistavaa. Meitä ei haittaa, me autetaan meijän säikkyä äippää mielellään.

28 kommenttia:

  1. Ihan ootte oikeita kentlemanneja, kun äippää suojelette. Minäkin olen, mutta Jiri ei.

    Lintujen jahtaaminen on tosi kivaa, elleivät ne tule ihan kuonolle hyppimään. Meilläkin riittää harakoita ja räksiä, pikkulinnut eivät ole niin röyhkeitä, että niitä pitäisi patistella pois pihalta. Yhdessä räksien kanssa odotellaan, että marjat pensaissa alkavat kypsyä. Sitten ne kyllä saavat kyytiä. Siis sekä marjat että räksät. Onko teillä marjapuskia, vai onko Tuisku oksinut nekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan syvällisesti kentlemanneja. :)

      Meil ei oo marjapuskia enää, ku puunkaadon yhteydessä semmonen pörinälaite vei, vahingossa tietysti, meijän marjapuskatkin. Uudet puskat oottaa istutusta, mutta kannonjyrsijän pitäs käydä ensin.

      Teil on, Aatu ja Jiri, hianot harrasteet, kjeh kjeh, siinä saa marjarosvot kyytiä.

      Poista
  2. Mulla on, eiku siis linnuilla on meiän pihassa sellanen jutska missä ne käy juomassa ja kylpemässä. Kumma juttu ku mä pääsen pihalle niin ne kaikkoo, onneks mä voi vahtia niitä ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkuna onkin hyvä vaht... tarkkailupaikka. Mekin hanskataan se homma. :D

      Poista
  3. Oikeissa rooleissa olette poijaat. Ja vielä, että kuljette pareittain kuin polliisit konsanaan. Teidän hommahan se on reviirin valvonta, ihmisistä sanottaisiin kai jotain tilan- tai metsänhoitaja, ja te ootte reviirinhoitajia. Kahtotte, että kaikki on hollillaan siellä. Linnuillekin ilmoitatte, että täältä tullaan, tehkää tietä!
    Teillä on sitten vielä hihnan päässä tuo huollettava naisimmeinen, teidän rakas äippä, mutta ilmeisesti äippäkin tuntee olonsa jo turvalliseksi kahren komian tilallisen talutettavana. Olette oikeita terapiakoiria, kun ootte saaneet äipän ryhdistäytymään. Vili ja minä ollaan ihan ylpeitä teistä kahresta. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reviirinhoitajat! Hianoo, todella hianoo. Otetaan ilolla vastaan toi uusi arvonimi. Kiitti, HooPee ja Vili.

      Poista
  4. Herrasmiehiä ootte kun äippää tuollalailla suojelette! Hyvä pojat :D

    VastaaPoista
  5. Hyvä pojat, äippää täytyykin tukea ja auttaa. Rohkeasti vain uusia ja arveluttavia tilanteita päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: Mä oon meistä se rohkeempi, Tuisku menee mun selän taakse piiloon ja haukkuu sieltä. Mut oon aikasemminkin jo todennu, että me Myrskyt nyt vaan ollaan niin täydellisiä. :)

      Poista
  6. Te olette tosi kilttejä teidän äipälle - herrasmieskoiria! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-ih, me ollaan aina kilttejä, eikä yhtään liiotella, joo. ;)

      Poista
  7. Ihanaa, kun tuette Äippää rohkelikkoudessa <3

    VastaaPoista
  8. Ensin linnuista: varokaa variksia, varsinkin poikasia, joiden perästä hyökkää emo! Meille oli Artun kanssa joskus käydä hassusti, kun kävelimme liian läheltä varisten pesää. Ihan yleisellä lenkkipolulla.

    Meidän emäntä on sanoutunut hetkellisen alkuhuuman jälkeen KK:n opeista aika lailla irti. Mutta tuo rohkelikkotyyli on kyllä hyvä :) Rinta rottingilla vaan, kyllä meidän äipät pärjää =D Ja mikä ettei, on siinä koirapojillakin turvallisempi olo, kun emo ei ole hysteerinen vaan kylmän viilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varikset on kyl varsinaisia pommikoneita ja räksät kanssa. Äippä kyl ihmetteli, kun hän kävi kuikkimassa pihatuijassa silmäkorkeudella olevaa räksänpesää, eikä emolinnut yhtään käyneet päälle.

      Juu, tää rohkelikkotyyli toimii. Me ollaan cooleja ja äippä on cool, hyvä homma.

      Poista
  9. Kaiken maailman västäräkit ja muut on kyllä ehdottomasti vihollis listalla - nehän voi pudottaa pommin päähänkin! Mut hyvä pojat ku ootte kilttei suojelioita ja äipän kanssa meette tomerasti eteenpäin.

    Coco ja mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kehityskelposia, kehuu äippä, ainaskin ajoittain. Piskipalvelun Anne sanois, että sehän meni hyvin niiku mäyräkoiraks. :D

      Cocolle terkut!

      Poista
  10. Tsemppiä teijän äipälle, kyllä se siitä rohkastuu, kunhan kasvaa isoks tytöks! Onneks te ootte apuna. Muiskut rohkeille pojille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota noin niin, Mirkkunen, sä vissiin tarkotat henkistä kasvua, muutenhan toi meijän äippä kyllä ei oo mistään ihan piänimmästä päästä, ei ainaskaan leveyssuunnassa. :D

      Mut oikeessa oot, onhan se kaikille mukavampi ku laumanjohtaja on rohkelikko. Mojovat muiskut!

      Poista
  11. Ootte kunnon koiruuksia, otatte vastuun äipästänne. Minäkin välillä yritän kovasti käyttäytyä hyvin mopoja, isoja mustia koiria, kissoja yms haukuttavia juttuja kohdatessa, mutta sisäinen ramboni nostaa niin herkästi älämölyn, ettei hyvä käytös ehdi muuttua ajatuksesta toiminnaksi . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, Párek! Vai on sulla sisäinen rambo. Aivan parhautta. Kjeh kjeh, meillä aika monella taitaa olla sama ominaisuus ja tahtotila tarvittaessa eli aika usien.

      Poista
  12. Meidän koiruuksia kiinnostaa myös tämä tirppaosasto, välillä vähän liikaakin. Ja ihan samaa minäkin yritän, ryhdikästä ja jämäkkää kävelyä, ja kumma kyllä, se tuntuu tehoavan, ainakin välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teil on hieno lauma ja erittäin upeeta, että koirulit on pelastettuja.

      Poista
  13. Ootte rohkeita. Paavo yrittää myös ilmoittaa ulko-ovella, että nää on mun maita, turha tulla tänne. Sittemmin Paavo joutui koirakoulun apuluokalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa joutua koirakoulun apuluokalle! Tohon tähdätään. :)

      Poista
  14. Voi hitsi! Mäki kaipaisin suojelusta....Elmeri kyl suojelee,mutta vain itteään. Muut saa pinkoa pakoon tai tehä mitä itte haluaa. Mä en kyllä varmaan ees huomais mittään vaarallista....mielellään kaivan jotaki tai olen päälläni puskassa. Yleensä siellä on hyviä aromeja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: Raisa, oma apu, paras apu, sanoo vanha viisaus. Tuisku on säikky ja pelkää ääniä ja ihan kaikkee. Mä suojelen sitä ja tiätty äippä suojelee meitä kumpastakin.

      Me katteltiin teijän hianoja kuvia ja sitä me vaan ihmetellään, että ootteko te ihan vapaana pihalla? Meinaan ette yhtään karkaile?

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!