torstai 23. tammikuuta 2020

Voihan säikähdys!

Eipä tiietty eilen aamulla, mihin joudutaan ja päädytään.

Lähetiin päivällä retkelle Saloistenjärvelle.
Siäl on kiva käppäillä ja kattella komeita järvimaisemia.

Aurinko paisto ja tais joku lintukin laulaa.


Pojat nuuskutteli jotain kalanraatoo.


 Oli oikeen lepposta ja rentoo.
Äippä pusas kameransa kanssa ja oli maireena.


Kotimatkalla se sitten sattu.
Haveri.
Auto lähti yhes loivas mutkas äipän lapasesta.
Juu, ei ollu yhtään liikaa vauhtii.
Piili kiappu ku hyrrä jäisellä tiällä
ja pääty rysähtäen ojaan.

Me oltiin takapenkillä omissa kopissa.
Oltiin ihan hiljaa.
Äippä hoki, et sattuks teihin, sattuks teihin.
Oltiin edelleen ihan hiljaa.
Ei meinaan sattunnu.

Paikalle pysähty Teidenritari ja riäns auttaan.
Otti takakontista varotuskolmion ja vei varotukses muille.
Kyä kuulkaa autot hissutteli siinä mutkassa sen jälkeen hiljaksiin.
Moni pysähty tarjoon apuu,
mut Teidenritari sanos, että hän hoitaa rouvan ja koirat kotiinsa.
Ja näin tapahtu.

Kyä oli esimerkillinen herrasmiäs.
Rauhotteli itkevää äippää.
Meitä ei tarvinnu rauhotella,
ku oltiin edelleen ihan hiljaa.
Päästiin turvallisesti kotiin.

Äippä soitti hinurin. 
Auto on rusinana.
Äipän oikee kylki venähti,
mut on jo paremmassa kunnossa.
Valvotun yän, siis äippä valvo, ei me,
jälkeen kaikki näyttää must... valosammalta.
Joo.

Että tämmönen seikkailu tällä kertaa. 
Joo, ja onneks oli niin syvä oja,
et vauhti toppas siihen,
muutes oliskin voinu sattuu pahasi,
ku auto olis pyärähtänny katolleen.

Iso kiitos Teidenritarille!




20 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika! Kylläpä säikäytti tuo teidän liukastelu. Onneksi olette kaikki kunnossa eikä käynyt kykikipua pahemmin. Olisi ollut ainekset isompaankin onnettomuuteen, kuten totesitte. Harmittaa varmasti, että auto meni kasaan mutta peltiä saa uutta. Äippää ja teitä tuulista kolmikkoa ei voi korvata mikään eikä kukaan.

    Paljon muiskusia ja terkkuja Hipulta ja Mytöltä!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipun ja Mytön emäntä + Tytöt, joo, onneks ei käyny pahemmin. Iskä jo silmätteli äipälle autoo, samanlaista Pösöö, ei kai se äippä muunlaista enää osais ajaakaan.
      Totta, kuamat ja emäntä, peltiä saa uutta, mut me ollaan korvaamattomia.

      Poista
  2. Onneksi ei teille matkustajille käynyt sen kummemmin. <3

    VastaaPoista
  3. Tiet ovat nyt käsittämättömän liukkaita paikoin. Hyvä, että selvisitte kohtalaisen pienin vaurioin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kuiteskin onneekin matkassa ettei tullu ketään vastaan, Anonyymi.

      Poista
  4. Voe tuhannen täätistä mikä ryssääs!! Vuan jo olj lykky matkassa ettee käännä pahemmin. Onneks olitta turvallisesti kiini aatossa, muuten oes tullunna pahhoo jäläkee ja kaahee suru kaekille, hui olokoosa! Harmittaahan se ku piili mänj ruttuun vuan niinku jo tuossa muutti sanovat ni peltijä mualimassa piisoo. Työ ootta korvoomattomija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, äippä kävi vähän kiarrosilla, mut nyt hänkin on jo rauhottunnu, Iivari. Kuten totesit, peltiä se auto vaan on.

      Poista
  5. Teillä on tosi valppaat suojelusenkelit, esti vakavat vauriot ja toimitti vielä fiksun Teidenritarinkin paikalle. Luojan kiitos! Palvelijatar sanoo, että varmasti teidän äippä oli järkyttynyt moisen kokemuksen jälkeen. Toivottavasti kylki on paranemassa pikaisesti. Onnea uuden auton etsintään ja turvallisia kilometrejä jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äippäkin hoki tota samaa, ja kiitteli kaikkia taivaankappaleita, Párek. Kylki on vetreempi, mut selkä napsahti kipeeksi. Aina sitä vanhalla ihmisellä joku paikka on nurinnarin. :)
      Tattista, yritetään ajaa varovaisesti. Vaik mukavasti äipällä on toi ajo sujunu, ku tää oli eka haveri 35 vuateen. Joo.

      Poista
  6. No huhhuh! Onneksi ei käynyt pahemmin! Tänä talvena täytyy tosiaan liikkua varovasti, kun tiet on luistinrataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muu osuus tiästä oli ihan ok, toi kaare tosiaan yllätti äipän, Sylvi. Enskukin näki eilen samantapasen liukastelukolarin. Kuskilla ei ollu yhtä hyvä tuuri, sillä vastaan tuli auto ja tuli nokkakolari. Takapenkillä oli ollu pari piäntä lasta. Onneks heille ei sattunnu mitään, paitti tiätysti säikähdys.

      Poista
  7. Onneksi teille ei sattunut mitään ja äipällennekin vain vähän.
    Meidän Emäntä on ihmetellyt tuota, miten aina jostain rientää joku mies auttamaan, jos nainen on auton kanssa pulassa! Ei ole vielä ritarillisuus kadonnut tyystin. :) Turvallista lopputalvea teille! Toivottavasti uskallatte matkustaa yhtä hyvin autolla jatkossakin, ettei jää traumoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyl tosi hyvä, että noita Teidenritareita on, Lucy ja Roni. Äippä kyl pystyy toimiin hätätilanteissa ripeesti, mut ku tilanne menee ohi, ni hän romahtaa itkeväks. Meil ei oo hätää, mut äippää alko jänskättää liukkaat.

      Poista
  8. Voi kun mahtavaa että selvisitte säikähdyksellä ja peltivaurioilla!
    Toivottavasti äipän kylksi paranee pian.
    Mahtavaa kuulla että teidän ritareitakin vielä löytyy, iso peukutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinukka ja Nero, oli tosi hyvä, että Teidenritari saapu paikalle, vaik ensin äippä toimi ku robotti eli soitti vakuutukseen ja siältä tilattiin hinuri ja silleen, mut sit ku kaikki oli hoidettu, niin tulu nikotusitku.
      Kaikki hyvin!

      Poista
  9. Huh huh, onneksi selvisitte säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  10. Voi hurja ! Kyllä tuollainen pelästyttää kunnolla. Onneksi ei tullut henkilö- eikä koiravahinkoja.
    Tsemppiä äipälle, tämän tädin kollegalle kävi samanlainen haveri viime viikolla. Siitäkin selvittiin onneksi säikähdyksellä. Tiet on olleet siis todella haastavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen äippä sai sialuunsa osumaa, Taru, mut niistäkin selvitään. Me hoijetaan äippää ja lohdutetaan. Joo. Äippä kiittää tsempeistä!

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!