torstai 29. maaliskuuta 2018

Tassutteluja ja pääsiäistä

Pojat: Äippä väittää, 
että me ollaan opetettu siskolle huanoja tapoja.
Niiku ny kaiken ja kaikkien haukkumisen.

Noh, päätettiin korjata tilannetta.
Oltiin eilen järvellä lenkuroimassa,
ja kohta alko kuuluun jymäkkää kopsuttelua.
Hevonen!
Ja Wiima ihan piukkeena haukkumaan.
Me toppuuteltiin,
ja kerrotiin, että hevonen on ainoo, mitä ei haukuta.
Heti oppi. Viksu likka. Joo.


Melkosen iso ja vauhikas eläin toi heponen.


Omalla pihalla ollaan ilakoitu,
palloiltu ja nuuskittu keväisiä haisuja.

Wiima


Myrsky


Tuisku


Sama kaiku on askelten tassujen.


Iloista pääsiäistä!

16 kommenttia:

  1. Sinun ikäisenä Wiima minäkin näin ensimmäisen kerran suomenhevosen. Yritin päästä tutustumaan, mutta ei eukko laskenut. Hepo oli maisemointihommissa kuskaamassa kaadettuja puita. Lämminverisiä hepoja näin aidan takaa ratsastuskilpailussa. Upeita! Ohitettiin ne läheltä (aita välissämme). Vedin syvään vainua. En haukkunut yhtään.
    Iloista pääsiäisen aikaa teille Super-Trio, ja palveluskunnalle myös. Koiramammalle terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Pappa ja Palvelijatar! Juu, Koiramammalta ja meiltä kaikilta pääsiäisterkut teille kumpasellekin. Yritän opetella oleen hiljasempi ja käveleen taluttimessa vetämättä, mut ku kaikki on niin kiinnostavaa ja on kova kiire tutkimaan.

      Poista
  2. Wiima on jo noin iso tyttö! Haukkukoulussa ei kannata olla! Haukkuminen on vähän tyhmää! Meillä Sulokin valitettavasti oppi kasvattajan luona olleilta muilta koirilta haukkumisen. Usein pitää ilmoittaa ulkoa kuuluvista äänistä. Mamma käskee olemaan hiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma ja Sulo, meijän pojat on ihan törkeen kovia haukkujia, kielloista huolimatta. Tai totelee ne sisällä, ku äippä niitä komentaa, mut ulkona käskyt kaikuu kuuroille korville.

      Poista
  3. Tehän olette fiksuja koko kolmikko, siitä ei päästä mihinkään.

    Iloista pääsiäistä teidän koko poppoolle toivottaa Typy, Hippu ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy, Hippu ja emäntä, oikein ilosta pääsiäistä teille kaikille ja toivotaan lämpösiä lenkurasäitä kans. Viksuja ollaan, noh, ainaskin hetkittäin.

      Poista
  4. Onpa vauhdikas kuva hevosesta! Parempi niille kai on ollakin haukkumatta, etteivät vauhkoonnu ja aiheuta harmia. Meitäkään ei hevoset juuri liikuta. Paitsi sellaista herkullista ruskeaa niistä tippuu takapäästä! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy ja Roni, hepo tosiaan porhalsi pitkin jäätä. Huh huh, ihan hirvitti sen vauhti. Joo, ne pullat on tosi herkkua...

      Poista
  5. Aurinkoista ja vauhdikasta pääsiäisenaikaa koko porukalle!

    VastaaPoista
  6. Hevoset on julumetun isoja kaverija. Minnäe oon semmosija nähnnä. En uskaltanna ies haakkuva niitä vaekka muuton suu aakijjaahhii haakkuun vähä liijjan jootuin, sano äet :)
    Oekeen ilosta piäsijjäestä kommeelle kolomikolle! Ja paljo piäsijjäesluita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iivari, joo, kokolailla kolakon kokonen eläin se humma. Komeesti se juaksi, puhinan ja pärinän kanssa.
      Sulle ainaksin lauantailuu lopsahtaa kuonon eteen ilman muuta. Maukasta pääsiäistä!

      Poista
  7. Miten kukaan karvatassu, joilla ei millään voi olla pahoja tapoja, voi niitä edes opetaakaan? Tehän olette mitä esikuvallisimpia isoveljiä prinsessalle :D.

    Iloista Pääsiäistä teille suloisuudet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Kivipellon Saila, äippä vaan kuvittelee, että meillä olis jotain huanoja tapoja. Pah. ;)
      Kisumiskoille terpat!

      Poista
  8. Kivat keväiset kuvat, hienosti on myös pikkusisko oppinut poseeraamaan :)
    Mukavaa Pääsiäistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinukka ja Nero, kyä se siskolikka oppii joka päivä jotain uutta, niiku ny rajavartiointia yms. hyädyllistä. Joo.

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!