perjantai 4. elokuuta 2017

Mustit Mustialan maisemissa

Eilen ehtoollaa äippä sano käskevällä äänellä,
että ukko ja piskit pihalle!
Niin sitä sitten lähettiin Mustialaan katteleen lehmiä ja maisemia.


Mustialassa on navetta, johon pääsee kattomaan lehmiä,
ei tosin sinne lehmien joukkoon,
vaan ylisille, johon johtaa kiärreportaat.
Me ei kiivetty.


Kaukjärven rannalta äippä on ottannu monta mainiota kuvaa,
niitä sääkuvia nääs.


Tallusteltiin pualtoista tuntia kerrassaan mainiossa säässä,
ei meinaan satanu ja oli tosi lämmintä.


Pitkin päivää olikin tullu vesikuuroja ja juastiin sisälle ja ulos ihan päntiönään.


Sateen lomassa uitettiin palloo.
Joo.


12 kommenttia:

  1. Mekin käytiin eilen ajamassa Mustialassa. Ihmisveikka sai näet liput Hakkapeliittatapahtumaan ja haettiin niitä ja ajettiin sitten siitä alueen läpi, jotta nähtiin mihin viikonloppuna tullaan käymään. Tai minähän en sinne silloin pääse, kun ohjelmassa lukee, että koiria ei saa sinne viedä. Ei taidettu olla samaan aikaan liikkeellä. Mukavaa viikonloppua! t. Eka

    VastaaPoista
  2. Mustiala on hieno paikka. Monta vuotta sitten eukko tutustui paikkaan internship porukan kanssa.
    Upeat kuvat taas. Palvelijattaren suosikki on tuo viimeinen. Siinä näkyy, että ongelma on yhteinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párek, kyä joo Mustiala on nätti paikka ja viäl ku siäl on kaikenlaista karjaakin käyskentelemässä laitumilla.
      Piti kato välillä tuumata yhessä, että miten se pallo saahaan uitettua rannalle.

      Poista
  3. Tuo pallon uittaminen näyttää niin hauskalta, että sitä on ehkä pakko kokeilla joku kerta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy ja Roni, on kyl hauskaa puuhaa, varsinkin kun äippä pyllii hakiessaan palloo keskeltä lampee. Mehän ei tassuja isommin kastella. Tehän ootte reippaita uimareita, joten pallon nouto onnistus hyvin. Kannattaa hankkia tommonen uppoomaton pallo. Joo.

      Poista
  4. Tuo viiminen kuva... :D Siinä kyssyy velj veljeltä että mittees nyt? :)
    Piäsittäkö työ kuomat, yhtää lehmee näkemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iivari, joo päästiin, ku tual on nautoja useilla laitumilla, on lehmii, hiahoi ja vasikoita. Lisäks pari konia ja ponia yms. Kiva mesta.

      Poista
  5. Näyttää siltä että siellä yritetään lipoa lampea tyhjäksi niin sais hakea pallon kuivalta maalta :) Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinukka ja Nero, Myrskyn salainen ase on kieli kuin lippo. :D

      Poista
  6. Ups, jokos se pallo taas putos lampeen?!
    Onpas teillä ollu taas kivantuntuinen reissu. Toi Kaukjärvikuva on kyllä selkeesti sääkuva-ainesta! Ootte te niin reippaita poikia. Muiskuja molemmille! -Elli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli Mellinen, palloissa on kyl joku vesimakneetti, ku ne aina vierii lampeen. :)
      Joo, tosta kohtaa järvee on äippä ottannu monta kuvaa ja ainaskin pari on näytetty sääuutisissa. Muiskuja sulle, murmeli!

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!