tiistai 2. heinäkuuta 2013

Järkättiin äipälle rojekti

Äippä laitteli pihalla niitä iänikuisia kukkahörhötyksiä. Meitä kyllästytti. Lisäksi äippä heitteli palloo miten sattu ja ilman suurempaa innostusta. Me sitten päätettiin itte järjestää pientä huvia ja pukattiin pallo naapurin puolelle. Mitä sitten?

No, itte mentiin aidan ali perässä. Kesti tovin, että äippä hoksas, että ei olla enää samoilla huudeilla. Me kuultiin ku hän huhuili meitä. Ei välitetty. Naapurissa on hieno nurtsi ja me temmellettiin siellä. Pehmeetä.

Äipän ääni muuttu koko ajan kimeemmäks ja hätääntyneemmäks. Ei me hirmeesti välitetty, vaan painia jytyytettiin, kun kerrankin oli pehmee polski. Lopulta äippä tuhersi itkua ja juoksi paniikissa pitkin pihaa meitä huutaen. Me armahdettiin ja ilmotettiin, että täällä ollaan, tallessa naapurissa.

Joo, äippä tuli portista ja heilutteli meille palloo ja imelällä äänellä houkutteli meitä kotiin. Mentiinhän me. Ollaan niin kuuliaisia ja tottelevaisia. Joo.

Sitten äippä latas aidan vierustan täyteen kiviä ja laitto vielä metallilevyt päälle. Tosta ei pakene enää Houdinikaan. Pah!


Myrsky


Tämmösii rehuja äippä kasvattaa.
Mun mielestä mä ja Tuisku ollaan pihan komistus ja koristus.


Tuisku Kukkaispoika

36 kommenttia:

  1. Voihan nenu. Nyt ei auta muu, kuin konsti numero kaksi eli uusi aidanalimentävä paikka on löydettävä! Jos ei muuten, niin kaivamalla, sillai salapäiten, silloin tällöin, kun äippä tuhertaa niitten kukkiensa kanssa eikä ehdi vilkuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yli aidan me ei päästä, ku tää koipikalusto on niin matala. Ali, ali on mentävä, mut ny se on kyl vähän vaikeeta, ku äippä vahtaa meitä ku haukka.

      Hienoa kesää ja lomaa teille!

      Poista
  2. Toinen harhauttaa ja toinen pääsee maailmalle, sit seuraavana päivänä on toisen vuoro? :) Hienoja kukkapenkkejä teidän Äipällä. Meidän piha on ihan niinku Anni Tanni Talleroisen jäljiltä teidän prinsessapuistoon verrattuna! Kyllä teillä on arvoisenne piha missä telmiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kjeh kjeh, me ostetaan toi idea.

      Äippä kiittä kehuista. On meillä risukasoja ja multakasoja, mut ne ei näy kuvassa, että ei meillä ihan näin auvoista ole. :)

      Poista
  3. Kyllä se on kuulkaas niin, että äippää on toteltava! Mutta naapurissa oli varmaan mukavaa... Ja mahtavia kukkapuskia pissit...eiku nuuskittaviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, äippää ja iskää pitää totella, ainakin joskus. Oli kyllä avartava reissu ja tykättiin siitä nurtista, jota meijän aitauksessa on aivan liian piänesti.

      Poista
  4. Äippänne on puutarhataiteilija :)
    Lisää projekteja vaan ihmisille, ne tekee mitä vaan (mäyrä)koiriensa vuoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän äippä on elämäntaiteilija. Totakin kuvaa piti rajata rajusti, ettei tullu mutakuopat kuvaan mukaan. Äippä kiittää kehuista.

      Poista
  5. Voi teitä Pojat, aina jotain viihdykettä Äipälle keksimässä ;)

    VastaaPoista
  6. Mäyrikset ovat sellaisia kaivinkoneita, että kyllä teille vielä vapaus koettaa:) Toisaalta ei mattea saa kiusata. Miättikää nyt kaksi kertaa millainen suru ja huoli matella on, jos te hilppaisette omille teillenne.

    On teillä ihanaa puutarhaa, huoks. Terveisii teille Tuulipoijaat ja olkaas mäyräkoiramaisen kiltisti, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoiramaisem kiltisti, kih hih, just noin me ollaan.

      Poista
  7. Hih, ihan tässä innostuu, kun ajattelee hauskanpitoanne naapurissa. Vähän tulee sääli teidän äippää, joka sydän kurkussa ravasi ympäriinsä huhuilemassa mihin katositte. Jämäkät esteet sitten rakensikin estämään seuraavat karkumatkanne. Psst: osaattehan te kaivaa itsenne esteiden alitse ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meijän äippä on niin perusteellinen, turhankin perusteellinen jos meiltä kysytään. Ny on semmonen berliininmuuri ettei mennä yli eikä ali, ainakaan tosta vahvistetusta kohdasta. Onneks sitä aitaa on piiiitkä pätkä... :)

      Poista
  8. On se vaan kauheaa kuultavaa jos äippä itkee! Mutta hei, kyllä se ihan taatusti kaiken anteeksi antaa, vaikka joskus näin kävisikin. (Tuota, onkos teillä jotain porttia mistä pääsee livahtamaan?)
    Ja oikein komeat rehuviljelmät teidän äipällä muuten on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin saatiin pussauksia, ku tultiin reissustamme kotio. On meillä portti... ;)

      Äippä kiittää rehukeuista.

      Poista
  9. Aika pahan proggiksen Äipällenne järjestitte. Tuossa jättää jo sydän muutaman lyönnin väliin ihmisrinnassa kun karvaipanat ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen pihasta...huh, älkää uusiko temppua.

    ps. ihania istutuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ehkä vähän paha, joo, mutta oppipa äippäkin pitään meitä tarkemmin silmällä ja ennen kaikkee heittään palloo vähän tarmokkaammin. :)

      Äippä: Kyllä sydän jätti muutaman lyönnin väliin ja mahassa muljati ilkeesti. Onneks eivät olleet lähteneet pidämme reissulle. Kiitti kukkakehuista.

      Poista
  10. Imelä ääni ja pallo - kaksi merkkiä SUURESTA huijauksesta!
    Mut olitte tosi kilttejä, kun tulitte kotiin, kun tajusitte että äipällä on hätä. Hyvät pojat, kiltit ja kuuliaiset!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä, murunen, heti hoksasti huijauksen merkit. Me mentiin retkuun ja kipastiin kotiin. Hyvä toisaalta niin, sopu säily.

      Poista
  11. Mä oon ihan kade teiän reissusta. Meil ei vieläkään oo aitaa jotan mä oon koko ajan kiinni. Naapuriin ois NIIN kiva mennä. Mut kyl te saatte propsit siitä että menitte kiltisti takas omalle pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi halju! Ei oo kyl kivaa olla narussa. Siinä jotenkin vapaus rajottuu. Naapureiden kytt... tarkkailu on meijänkin himohommaa. Siinä kuluu kivasti aika.

      Poista
  12. Mä olen kyllä sama mieltä - koirat ne on pihan komeus ja koristus! Mitä olisikaan piha ilman koiria.. :)

    Meillä kun vaappuu pihalla nyt myös ankkoja ja kanoja, niin on hauska katsella niiden touhuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankkoja ja kanoja! Noi olis huippuhauskoja pihakoristeita ja seuralaisia.

      Poista
  13. Pojat! Ei saa pelotella - pitää heti ilmoittautua! Äipät on sellasia.

    VastaaPoista
  14. Tiätteks pojat, meiä äipäl o sama tauti. Verkoi ja kivei o kaik tontirajat täynn´. Sitse viäl kulkee vahtaamas et ei sunkkas mihenkäs ol mittä rakko jääny, et jos vaik hyttyne mahtuis tulema lävitte. Mää voin kyl kertto et Onni ei ol nimes mukane ny yhtä. Eikä pal muukka. Se ero meiä äipäs o teiä äippää verrattuna et sil ei kyl juur ol makkia ääni jos löytä meiät tois pualt aita. Sen äänest putto linnukki kilometri sättelt ales puust.

    Kommia kukkaspoika olet tuisku. Eikä ol Myrskyssäkä mittä vikka. Nii et terveissi sin vaa. toivoo Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meist tuntuu, että kaikki äipät on semmosia ylihuolehtivia, se on niiku naisgeeneissä sisäänkirjotettuna. Heitä pitää ymmärtää, joo, ja välillä vähän järjestää kepposia, että verenkierto pysyy hyvänä. :)

      Ai teijän äipästä lähtee timakka ääni. No kuule Essi, kyä meijänkin äipästä lähtee, mutta naapureitten vuoksi yrittää pitää sordiinoa päällä.

      Muiskut sulle (ei tarvii Onnia muiskauttaa)!

      Poista
  15. On se hyvä välil muistuttaa, että jos matte ei keksi mäyräkoirille viihdytystä, niin mäyräkoirat keksii sitä sitte aivan itte. Näin on! Pitäkää lippu korkeella pojat, aurinkoista viikonloppua teille! t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyl me osataan nää Viihdytysmestareiden hommelit. Tuli äippäänkin liikettä, kjeh heh.

      Aurinkoa teille myös, Mauri-setä!

      Poista
  16. Moi tuulipojat! Tultiin kertomaan, että Párekin blogi on poistettu googlen toimesta jonkun tietoturvauhkan vuoksi. Ollaan sitten toimittu ohjeiden mukaan ja kirjauduttu uudella tunnuksella yms mutta ei sitä blogia enää löydy! Nyt mietitään, että taidetaan jättää bloggailut ja ollaan vain naamakirjassa.
    Täällä tiedän blogissa käydään kurkkimassa toki, kun onneksi sentään tänne päästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävää! Ei, ei ja ei, ette voi lopettaa bloggaamista, kun teijän blogijutut ja -kuvat ovat niin ihania. Pliis!

      Miten voi koko blogi kadota??? Kuka on vastuussa? Kylhän tämmönen asia pitää selvittää. Miks Bloggerista ei otettu ensin suhun yhteyttä?

      T: Nettimartta ja Tuuliset Pojat

      Poista
  17. Hei pallopojat, onko teidän äippä bongannut jo tämän?

    http://www.kickstarter.com/projects/299675463/ifetch-the-ball-launcher-for-dogs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!!! Heti tommonen hankintaan. Tänks vinkistä, Tuulia, sä oot tosikamu.

      Poista
  18. Kyllä te olette aika velikultia! Teidän pihassa on vaikka kuinka hienoja koristuksia ja komistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, me ollaan tämmösiä keppostelijoita ja velikultia, kiitos kehuista. :)

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!