sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kevät ottaa voimille

Jösses ku tää Kevät on  hianoo aikaa. Me ollaan pihalla aamusta iltaan. Palloo pelataan ja kytätään seurataan ympäristön tapahtumia. On kuulkaa kaikenlaista siivekästä piiskuttajaa liikkeellä. Oravanpojat juoksee meitä karkuun häntä purjeena. Illalla ollaan ihan tasassa.


Myrsky: Tiättekö sen sananlaskun, että aidan toisella puolella on aina vihreempää? No, ei pidä paikkaansa. Meillä on tosi vihreetä. Äippä ei oo kaivannu esille ruahonleikkuria. Semmosta, jossa on leipämoottori. Iskä kyl ajo muut piha-alueet.


19 kommenttia:

  1. Ai kun on vihreetä ja kukkivaa. Muuten kivaa, mutta siellä ne väijyvät, ne pukit eiku punkit. Jiriltä löytyi jo kaksi.Ne ovat ihan hirveitä, kun sitten koko ajan kutittaa. Onko teillä punkkipannat tai jotakin? Meille laitetaan huomenna punkkimyrkyt, kunhan meidät on ensin trimmattu.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilpäinkin on punkkareita. Viime kesänä mussa oli ainaskin 2, mutta ei silti käytetä punkkimyrkkyjä. Meitä kun on kaks ja halaillaan ja nuallaan toisiamme. Yritetään tulla toimeen ilman.

      Teilpäin voikin olla paljon punkkeja, joten suajautuminen on aiheellista. Toivottavasti punkkarit pysyy kaukana teijän trimmatuista turkeista.

      Poista
    2. Aatu kirjoittaa näköjään salanimellä. Nyt on emännän puututtava asiaan.

      Poista
  2. Toi on totta kyllä välillä ottaa voimille. Mun piha-altaaseen tippuu ötököitä ja mun täytyy niitä käydä pelastamassa, välillä niille käy hassusti, hups vaan...

    VastaaPoista
  3. Voisi sanoa että teillä on vähän niinkuin kissanpäivät. Mutta ne onkin mäyräkoirien päiviä mitä siellä vietellään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpäiviä viettäviä mäyräkoiria. :D

      Ja sä kissana vietät mäyräkoiranpäiviä. Tasan menee.

      Poista
  4. On teillä hyvät oltavat! Pusi, pusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusut ja kunnon muiskaukset sulle ja Helmille!

      Poista
  5. Hieno kuva, kun lepäätte päät yhdessä <3 Ja tosiaan vihreetä teillä onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me nukutaan ja hölläillään aina kimpassa. Yötkin nukutaan samassa iglussa vaikka vähän ahasta onkin. Äippä kävi just nyrhimässä nurtsilaikun. Hyvästi voikukkanen!

      Poista
  6. Joo, kyllä tämä kesä on raskasta aikaa. Niin paljon metsästettävää, tarkkailtavaa ja vahdittavaa. Mäkin olin illalla ihan potslojo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sas muuta! Joutuu olen varppina ja kärppänä aamusta iltaan. Onneks sentään yällä saa nukuttua. Voimia, kamu, voimia koitoksiin!

      Poista
  7. Ei ihme, jos käy käpälään jatkuva riehaaminen ulkona vapaana. Oon niin vihreä kateudesta kuin teitin nurtsi! Minua kävelytettiin tänään kolme tuntia, ja koko matka kytkettynä, höh!
    Punkeista ei olla onneksi päästy yökkäilemään, yhtään ei olla löydetty minusta milloinkaan. Juu, kyllä Palvelijatar syynää mut suurennuslasin kanssa joka lenkin jälkeen, Se on ihan sairaan yliherkkä kaikille inhaöttiäisille. Mulle laitettiin punkkilitku niskaan jo viime kuussa. Jotkut on sitä mieltä, että myös valkosipuli pitää punkit kaukana. Minun laktoosittomaan kermaviiliinhän lisätään kuivattua valkosipulirouhetta ja muutama tippa lohiöljyä. Oon siis suojattu kahdella tavalla punkkeja vastaan, valkosipulilla ja Frontilinella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: Kyä kuule kuamahyvä oletkin tassutellu. Me ei jaksettas, eikä varsinkaan meijän äippä (lue punkero). Punkerosta tulikin miäleeni, että Tuiskussa oli tänään PUNKKI. Gaumeeta! Meis ei oo mitään litkuja eikä jauheita käytetty. Me kun nuallaan toisiamme, niin saatas sitä sitten myös mahaanmme.

      Toivottavasti sun valkosipuli ym. jutskat tehoo ja pystyt punkkivapaana.

      Poista
  8. Rankkaa on tuo kevään tulo! Ja punkit - HYI! Mulla oli koko viime kesänä yhteensä kaks punkkia. No, ei taida olla yhtä hyvä kesä nyt: eilen oli yks punkki ja tänään toinen pirulainen. En tykkää! Mut viime kesänä ostettu punkkirauta on ehdoton. Pihdeillä jäi osa punkista ihon sisälle, mutta raudalla lähti napsahtaen. Suositellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sun mammas käyttää sitä rautaa? Vetää ylöspäin vai vääntää sivulle? Meillä jäi punkeron pää mun nuppiini, sitä on nyt sitten hoidettu ettei tulehdu.

      Punkit on häijyjä ku kehtaavat tulla noin nättiin tyttöön ku sä. Törmeetä.

      Poista
  9. Täälläkin ottaa kevät voimille! HiRRRveesti tekis mieli tehdä kaikkea kivaa, mutta flunssa hidastaa tahtia ja vie voimat, blaah.. Teillä taas näyttää olevan tosi hyvät meiningit siellä, hyvä-hyvä! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ny pois lenssu ja tauti, hus hus! Muista levätä, sano äippä, niin paranet nopeemmin. Loikoilua lepotuolissa ja ehkä vähän pallonheittoo Tytöille. Jaksut!

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!