sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukortteilua

Nää ei ole virallisia joulukorttikuviamme, mutta hianoja tiätysti nääkin ovat. Me vähän hassuteltiin Mustin ja Mirrin joulukorttipohjilla. Hyvää pikkujoulua, adventtia ja kohta-on-joulu-ja-paljon-lahjoja -fiiliksillä!




22 kommenttia:

  1. Ompas teillä onnistuneita ! Pitää kattoa koska itse jaksan ruveta häseltämään ja yrittämään epätoivoisena saada jotain julkaisu kelpoista kuvaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on niin taiturimaisia kuvaotoksia, että varmasti onnistuu! Lykkyä pyttyyn ja tietysti joulumielellä, leikitellen.

      Poista
  2. Meidän äippä aikoo viettää tänä vuonna kohtuullista joulua eli eipä kuulemma ole paljon lahjoja eikä ruokaakaan yli tarpeiden. Tässä alkoi jo ihan mäyräkoiraa pelottaa, mutta onneksi perheen mies on pitänyt meikäkoiran puolia ja huomasin, että kauppareissulta kotiutui pakasteeseen riistakäristystä. Jouluni on siis pelastettu. Ja joululahjoja on muutamia paketoitu, mutta ikävä-äippä pitää niitä lukkojen takana päivisin, etten pääse kurkkimaan.

    On muuten teistä melko tonttuiset kuvat. Kyllä uskoisin teidän saavan paljon lahjoja, koska olette olleet tosi kilttejä koko vuoden. Mun mielestä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuullista! Onpa julma sana. Onko kohtuullista ettei mäyriäinen saa lahjoja ja herkkuja? Ei todellakaan ole, ei joo.

      Ollikka, pidä puoles ja tasaa iskän kanssa se riistakäristys. Mistä noita Ikäviä Äippiä taas tulee... Onkohan meillä joku joululahjajemma? Pitääkin lähteä nuuskuttelemaan. Soon moro!

      Poista
  3. Hitsi, kun näytätte ihan tontuilta. Toivottavasti pukki ei erehdyksessä kaappaa teitä Korvatunturille, hänellä kun on hieman heikko näkö. Varokaa siis, pojat, kaikkia pukkeja!
    Meillä on täällä Siperia, eikä me haluttais mennä lenkille, mutta ilkeä äippä pakottaa:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky: Gaumeeta olis, jos Joulupukki siappais meijät, vaikka vaan vahingossa. Meijän äippä romahtais ja itkis silmät päästään. Onneks pukki ei kuulema tuu sisälle asti. Parempi noin, meinaan Tuisku on niin hermoheikko, että se varmaan pyärtys, jos meille joku miehenpuoli punkeis sisään. Kyä näin on!

      Sullakin on Ilkeä Äippä! Onks kaikilla Ilkeillä Äipillä Mäyräkoira???

      Poista
    2. Ei taida olla rotujuttu tuo äippä-ilkeily, kun me kerran ollaan käppänöitä.

      Poista
    3. Hih, toi oli paha eiku siis hyvä veto. ;)

      Poista
  4. Voi pojat, onhan teidän äippä taas taikonut hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kuvia on helppo taikoo, ku kehykset on valmiina. Mut eiks näytäkin toi hiippalakki ihan erilaiselta, vaikka onkin sama, ku me katotaan eri suuntiin?

      Poista
  5. Joulumieli on selkeästi tavoittanut Tuulisetkin pojat kovasta vauhdista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kovasti ootellaan joulua, mutta ilman häslinkiä ja paniikkia. Silleen rauhallisesti.

      Poista
  6. voi kun hianoi kortei !!! Mää ole orottanu sitä ko kuuta nousemaa et meiänki äippä tekis samanlaissi kortei. Ehkä sit ens vuan, ku mää en kyl ruppe miksikä pääsiäispupuks.

    Oikke hyvä joulu sinne teil pojil ja sil älyttömä taitaval äipäl. Iha olen katteellinen.
    terv. Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyl sil Mustin ja Mirrin automaattikorttikoneella tulee kivat kortit. On kyl ihan helppoo, ladataan vaan kuva sinne korttikoneeseen ja kirjotetaan tekstiä. Helppoo ko heinän teko, sanos meijän äippä.

      Toi sun murre on sit kivaa. Oikke tykätään kovastikin. Joo.

      Poista
  7. Hienot on korttikuvat teillä, pojat! Kivat erilliskuvat on äippänne tehämutassu siitä ekasta kuvasta. Mukavaa joulunodotusta, Tuulispään pojat! T: Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meijän äippä on semmonen mutasija. :)

      Samoin sulle, Mussukka, mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  8. Pipukka:
    Höh, Aina ihmisväki toivottaa Rauhallista Joulua??? Voiks mäykkäperheessä olla rauhallinen joulu, kysyn vaan... Paitti yöllä ku nukutaan, tupsluurien, päikkäreiden, tirsojen, köllimisen, löllimisen, kainaloitsemisen, syömisen, murkinoinnin, napostelun ja herkuttelun aikana.

    Mut eipä mulle oo ennen toivotettu söpöä Joulua, tai laitettu joulupusuja, mmm. Ne ovatkin tosi herkullisia. Tuisku ja Myrsky ei ookkaan mitään taviksia.

    Joo, ei meilläkään käy joulupukkia, mikä on hiRRRmeen hyvä asia. Pukki ei kuulemma kerkeä aattoillan aikana käymään jokaisessa mäykkäkodissa, joten se jättää viimeiset lahjat oven taa, ja tontuthan ovat jo aiemmin toimittaneet osan äipille, kotiin piilotettavaksi. Jos nyt kuitenkin ette malta odottaa aattoiltaan vaan lähdette nuuskutteleen joululahjajemmaa, niin varokaa raottamasta kaapin ovia liikaa, saattaa pallomeri vyöryä lattialle, ja sit Teitä ei pelasta mikään...

    Hianot joulukuvat, kiitos jouluntoivotuksista!!!
    Paljon rakkautta ja yhdessäoloa Teidän jouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sulla on Pipukka vekkuleita ajatuksia. Joo, ei voi olla rauhallista mäykkyperheessä. Paitti kyllä mekin pyritään nukkuun yämme sikeesti.

      Ei olla taviksia! Eiku me just ollaan taviksia ja tykätään kaikista meijän kamuista. Paree on tosiaan, että joulupukki ei tule pirttiin. Pyry-pappa oli suistunnu ihan raiteiltaan, ku se pukki oli kerran punkenu sisälle.

      Mepä tehdään sulle jouluylläri...

      Poista
  9. Hei ompas kivoja kuvia teidän äippä teistä ottanut. Meillä on tuo Mustin ja Mirrin sähköposti vielä tallella joten menee ehdottomasti kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa kokeilla noita joulukortteja, ovat tosi mukavat.

      Poista

Kiitti kommentista, kamu!