Tuisku: Ihmisveikka auttoi äippää kokomaan pöytää.
Mää pualestani autoin ihmisveikkaa.
Tuliko kiitosta?
Noup.
Tuliko kiitosta?
Noup.
Urakka kuiteskin kävi voimille,
joten piti huilata välillä.
Joo.
joten piti huilata välillä.
Joo.
Wiima: Täs kattelen tota veikkaa...
...että onks se joku akropatti,
vai vaan höhlä.
vai vaan höhlä.
Äipän kans iltalenksulla,
joutuu yllättäviin tilanteisiin.
Ei tulle sentään molskis ja loiskis.
joutuu yllättäviin tilanteisiin.
Ei tulle sentään molskis ja loiskis.
Hei! Postaus käsittelee mainiosti sitä, miten “apureiden” – siis arkielämän pikkupalvelijoiden – ja “akropattien” eli hiukan sattumanvaraisten apujen ero korostuu kodin pyörityksessä. Oivallinen tarkennus, että arjen rutiineissa ihminen tarvitsee sekä systemaattisia että spontaaneja tukitoimia – molemmat ovat arvokkaita.
VastaaPoistaEhdottaisin vielä ohuen analyysin lisäämistä aiheen potentiaaliin: miten tunnistaa, mikä tuki on apuri ja mikä akropatti – eli mikä rutiini tuo turvaa, ja mikä taas elävöittää arkea? Se auttaisi lukijaa pohtimaan omassa elämässään, missä määrin tarvitsee molempia ja miten tasapainottaa ne.
Kaiken kaikkiaan raikas kirjoitus, joka herättää ajatuksia arjen tukimuodoista. Selkeä rakenne ja hyvä puhekielinen ote tekevät aiheesta lähestyttävän ja merkityksellisen.
Olipa hiano analyyssi, Hieroja Seinäjoki! Tohon ei oo mitään lisättävää eikä poisotettavaa.
Poista